Siirry pääsisältöön

Liikkumaan, mars!





Niinpä niin. Ikä ei tule yksin, vaan se tuo mukanaan kaikenlaista. Mulla on todettu jo aiemmin selässä lievä skolioosi ja välillä on aivan kaameet niska-hartiasäryt. Hierojalla oon käyny säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta niska-hartiaseutu pysyy ees jonkunlaisessa kuosissa. Mut eipä se riitä.

Sit on vielä ne ihanat raskauskilot esikoisen ajalta. Jonkun verran olis vielä matkaa tavotteeseen. Siinäpä sit miettimään, miten ratkasis nämä ongelmat. Huomasin netissä mainoksen täkäläisistä puistojumpista ja aattelin mennä sinne kokeilemaan. Mulle aivan uus tilanne, vielä outo paikkakunta ja en tuntenu ketään jumppaajia ennalta. Mut silti uskalsin mennä ja menin toisenkin, vaikka ekan kerran jälkeen olo oli aivan kamala monta päivää. Ei kärsiny aluks ees kumartua, kun sattu niin paljon.

Nyt oli siis yks ongelma ratkastu: puistojumppamaan kerran viikossa. Vaikka tunti tuntuu kestävän ikuisuuden, silti se tuo hyvän olon tunteen ja voin olla ylpee ittestäni, koska tuli kuitenkin lähdettyä.
Pelkkä lihaskuntojumppa ei kuitenkaan riitä, vaan päätin alkaa taas lenkkeilemään, Edellisen kerran laitoin lenkkitossut juoksun takia jalkaan ties millon. Nyt oli kuitenki taas aika.

Mun lenkkeilyajankohta ei sovi kaikille, sillä lähen lenkille iltamyöhään, kun neiti on saatu unten maille. Kuulokkeet korville, Spotifysta hyvää musiikkia, lenkkikamppeet niskaan ja menoks. Kaks kertaa oon nyt käyny. Kerran viime viikolla ja äsken sit toisen kerran. Yllättävän hyvin jaksoin hölkätä jo ekalla kerralla, jollon matkan pituus oli 4,6kilsaa, äsken oli muutama sata metriä lyhempi lenkki. Jaksoin taas hyvin eikä pieni sade haitannu ollenkaan. Myöhäisilta on siinä mielessä ongelmallinen lenkkeilijälle ettei katuvalot pala kaikilla teillä enkä uskalla lähtee minnekään valottomille kujille. Täällä menee myös paljon lenkkipolkuja ja sinne pitää mennä joku kerta päiväsaikaan juoksentelemaan.Onhan mulla takana yks puolimaratonki juostuna syksyllä 2008. Lenkkeily tulee jatkossa olemaan osa mun elämää ainaki kerran viikossa, ehkä jopa kaks. 

Sit tulee se mun kannalta kaikkein vaikein, mutta raskauskilojen ja oman hyvinvoinnin kannalta tärkee asia, eli ruokavalio. Mä oon aina ollu perso kaikelle makeelle ja mun pahin pahe on irtokarkit. Suklaa on myös hyvää. Totaalikielto ei mulla toimi, mutta jonkunlaisten lakkojen kestävyyttä voi aina testata. Tällä hetkellä meillä on herkut pannassa, ite ei osteta, mut jos joku tarjoo, ni saa tottakai syödä. Katotaan, miten pitkään tällä kertaa itsekuria riittää.

Eli mun oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta mun täytys käydä säännöllisesti hieronnassa, jotta sais pahimmat lihasjumit pois ja pääkin kääntys kunnolla. Sit jumppaamaan myös syksyllä. Tarkotuksena olis jatkaa lihaskuntoharjottelua ohjastusti myös syksyllä ja talvella, tosin sisätiloissa. Kuntosalille musta ei oo menijäks, joten sit pitää mennä jumppaan, vaikka sekin on mulle outo kokemus. Ei oo oikein liikkeet vielä hallussa, joten tunnen välillä itteni varsin osaamattomaks. Mut mä opin. Uskon niin. Juosta mä osaan jo joten kuten ja siitä pitää tehä tapa, osa mun viikko-ohjelmaa. Lenkkikengät odottaaki jo eteisen nurkassa. Ruokavaliota on myös syytä tarkastella nyt ja jatkossa, jotta syöminen pysyy jonkunlaisessa kuosissa.

Näillä eväin aattelin lähtee liikkumaan ja parantamaan kuntoa sekä omaa hyvinvointiani.

Mies ja lapset koulun pihalla jumppaamassa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä m...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jäl...
1 kommentti
Lue lisää

Vähän lisää minusta (julkaisematon postaus v.2021)

 Tämä teksti on jäänyt julkaisematta 2021, kun olen sen kirjoitellut. Päätin julkaista sen nyt, sillä avaan siinä asioita, joista kirjoittelin tänään, hieman tarkemmin. Ajattelin kertoa nyt tarkemmin, mitä minulle kuuluu nyt. Kun aloitin blogini jo kauan aikaa sitten, en tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan elämässä seuraavien reilun kymmenen vuoden aikana. En tiennyt, että en jäisi ensimmäiseen suhteeseeni avomieheni kanssa, vaan eroaisimme reilun vajaan viiden vuoden seurustelun jälkeen. Eroa pitkitettiin minun halustani varsin kauan, mutta keväällä 2007 teimme lopullisen päätöksen eri teille lähtemisestä. Toisaalta päätös oli helpotus, mutta toisaalta se oli myös todella vaikea ja raskas. Olinhan muuttanut hänen vuokseen Tampereelle aivan toiselta puolelta Suomea vuonna 2003 ja en tuntenut kovinkaan montaa ihmistä sieltä suunnalta. Olimme etäsuhteessa lähes koko suhteemme ajan. Mies aloitti opiskelut syksyllä 2003 eli samaan aikaan kuin muutin itse Tampereelle. Hän oli viikot opiske...
Lähetä kommentti
Lue lisää