Liikkumaan, mars!

Niinpä niin. Ikä ei tule yksin, vaan se tuo mukanaan kaikenlaista. Mulla on todettu jo aiemmin selässä lievä skolioosi ja välillä on aivan kaameet niska-hartiasäryt. Hierojalla oon käyny säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta niska-hartiaseutu pysyy ees jonkunlaisessa kuosissa. Mut eipä se riitä.

Sit on vielä ne ihanat raskauskilot esikoisen ajalta. Jonkun verran olis vielä matkaa tavotteeseen. Siinäpä sit miettimään, miten ratkasis nämä ongelmat. Huomasin netissä mainoksen täkäläisistä puistojumpista ja aattelin mennä sinne kokeilemaan. Mulle aivan uus tilanne, vielä outo paikkakunta ja en tuntenu ketään jumppaajia ennalta. Mut silti uskalsin mennä ja menin toisenkin, vaikka ekan kerran jälkeen olo oli aivan kamala monta päivää. Ei kärsiny aluks ees kumartua, kun sattu niin paljon.

Nyt oli siis yks ongelma ratkastu: puistojumppamaan kerran viikossa. Vaikka tunti tuntuu kestävän ikuisuuden, silti se tuo hyvän olon tunteen ja voin olla ylpee ittestäni, koska tuli kuitenkin lähdettyä.
Pelkkä lihaskuntojumppa ei kuitenkaan riitä, vaan päätin alkaa taas lenkkeilemään, Edellisen kerran laitoin lenkkitossut juoksun takia jalkaan ties millon. Nyt oli kuitenki taas aika.

Mun lenkkeilyajankohta ei sovi kaikille, sillä lähen lenkille iltamyöhään, kun neiti on saatu unten maille. Kuulokkeet korville, Spotifysta hyvää musiikkia, lenkkikamppeet niskaan ja menoks. Kaks kertaa oon nyt käyny. Kerran viime viikolla ja äsken sit toisen kerran. Yllättävän hyvin jaksoin hölkätä jo ekalla kerralla, jollon matkan pituus oli 4,6kilsaa, äsken oli muutama sata metriä lyhempi lenkki. Jaksoin taas hyvin eikä pieni sade haitannu ollenkaan. Myöhäisilta on siinä mielessä ongelmallinen lenkkeilijälle ettei katuvalot pala kaikilla teillä enkä uskalla lähtee minnekään valottomille kujille. Täällä menee myös paljon lenkkipolkuja ja sinne pitää mennä joku kerta päiväsaikaan juoksentelemaan.Onhan mulla takana yks puolimaratonki juostuna syksyllä 2008. Lenkkeily tulee jatkossa olemaan osa mun elämää ainaki kerran viikossa, ehkä jopa kaks. 

Sit tulee se mun kannalta kaikkein vaikein, mutta raskauskilojen ja oman hyvinvoinnin kannalta tärkee asia, eli ruokavalio. Mä oon aina ollu perso kaikelle makeelle ja mun pahin pahe on irtokarkit. Suklaa on myös hyvää. Totaalikielto ei mulla toimi, mutta jonkunlaisten lakkojen kestävyyttä voi aina testata. Tällä hetkellä meillä on herkut pannassa, ite ei osteta, mut jos joku tarjoo, ni saa tottakai syödä. Katotaan, miten pitkään tällä kertaa itsekuria riittää.

Eli mun oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta mun täytys käydä säännöllisesti hieronnassa, jotta sais pahimmat lihasjumit pois ja pääkin kääntys kunnolla. Sit jumppaamaan myös syksyllä. Tarkotuksena olis jatkaa lihaskuntoharjottelua ohjastusti myös syksyllä ja talvella, tosin sisätiloissa. Kuntosalille musta ei oo menijäks, joten sit pitää mennä jumppaan, vaikka sekin on mulle outo kokemus. Ei oo oikein liikkeet vielä hallussa, joten tunnen välillä itteni varsin osaamattomaks. Mut mä opin. Uskon niin. Juosta mä osaan jo joten kuten ja siitä pitää tehä tapa, osa mun viikko-ohjelmaa. Lenkkikengät odottaaki jo eteisen nurkassa. Ruokavaliota on myös syytä tarkastella nyt ja jatkossa, jotta syöminen pysyy jonkunlaisessa kuosissa.

Näillä eväin aattelin lähtee liikkumaan ja parantamaan kuntoa sekä omaa hyvinvointiani.

Mies ja lapset koulun pihalla jumppaamassa.