Lapsettomien lauantai

Julkaisen uudelleen viime vuonna julkaisemani tekstin tänään vietettävän lapsettomien lauantain vuoksi. Voi, kun sitä joka päivä muistais, kuinka suuri onni on saada kuulla ja nähdä ne pienet jalkojen tepastelut ja ensihymyt. Kaikilla ei tätä onnea ole. He olisivat kiitollisia jokaisesta uhmaikäisen kiukkukohtauksesta ja niistä huonoistakin päivistä. Jos heillä vain olisi lapsi tai lapsia. 

Katselen täältä kaukaa

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee? 

Miksi isällä on niin raskaat askeleet? 

Minäkö heille olen surua tuottanut, 

kun vain katselen täältä kaukaa. 

Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti, 

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan. 

Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa, 

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois? 

Voitko isän olkaa taputtaa, 

ettei niin kumarassa hän ois? 

Kerro heille, Taivaan Isä, 

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan. 

Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on 

luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois. 

Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen 

lennän perhosena ikkunaan. 

Tietäisipä isä, miten tuulen mukana 

hänen poskeaan silittää saan. 

Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa 

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea. 

Ja kun vihdoin kohtaamme, 

löytää tarkoituksensa pettymys jokainen 

Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin. 

Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää 

Koska saan mennä, Taivaan Isä, 

joko pian pääsen omaan kotiin? 

- tuntematon -

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Jokaisella on aivan varmasti, ei välttämättä lähipiirissä, mutta jossain ympärillä kuitenkin, pariskuntia, jotka eivät ole saaneet lasta yrityksestä huolimatta tai ovat vihdoin saaneet perheenlisäystä lapsettomuushoitojen avulla.

Olen lukenut useampaakin blogia, jotka käsittelevät lapsettomuutta ja niitä pettymyksiä pettymysten perään, kun lasta ei vain kuulu. En voi ymmärtää, miksi he eivät välttämättä saa lapsia edes hoitojen avulla, kun toiset vain "tehtailevat" lapsia vuoden välein. Elämä on niin epäreilua.

Kun kuulen jonkun sanovan hänen hankkivan lapsia, se särähtää aina korvaan. Kuitenkin, jos huomautan asiasta, en välttämättä kuitenkaan saa ymmärrystä osakseni. Jokaisen pitäisikin asettua tahattomasti lapsettoman asemaan ja ajatella, miltä hänestä tuntuu, kun joku puhuu lasten hankkimisesta? Ja heidän täytyy kuukausi kuukauden perään taas pettyä, koska vieläkään ei näkynyt plussaa testissä. Tai jo alkanut raskaus päättyy kerta toisensa jälkeen keskenmenoon. Miltä se tuntuu? Itsellä ei oo kokemusta lapsettomuudesta, joten en tiiä. Voin siis vain arvailla enkä siltikään voi täysin kuvitella sitä tuskaa ja niitä epätoivon hetkiä, joita pariskunnat joutuvat kokemaan lapsettomuuden takia.

Siispä olen onnekas, kun olen lapsia saanut ja toivon tätä onnea myös kaikille niille, jotka lapsia haluavat ja toivottavasti myös saavat.