Moni on varmaan miettiny, miks postauksia ei oo tullu pitkään aikaan. En mä oo täältä mihinkään kadonnu. Aika on vaan menny kaikkeen muuhun. Luvattoman vähän on tullu myös lueskeltua muitten blogeja. Kiinnostavia postauksia mainostetaan Facebookissa lähes joka päivä, mutta jos en heti pääse niitä kattomaan, sit se vaan jää.
Oon ollu hiihtolomasta asti sairasloman sijaisena yläkoulun 7-9 erkkaluokassa samanaikaisopetuksessa rinnakkaisluokan open kanssa. Työ on vieny musta mehut aivan täysin. Yllätyin iteki, miten väsyny sitä voi olla työpäivän jälkeen. Homma on kuitenki aika erilaista, mitä oon tottunu aikasemmin tekemään. Yläkoulun puolella opettamisestakaan mulla ei ollu paljoa kokemusta. Se kun on ihan oma maailmansa verrattuna tuttuun alakoulun maailmaan.
Nyt on tullu kokemusta ja roimasti. Paljon oon oppinu uutta ja oppinu uusia työtapoja, tai ainakin muokkaamaan ennalta tuttuja. Oppilaita on yhteensä 13 ja kaikilla on eriasteisia laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Taso vaihtelee huimasti. Osa oppilaista opiskelee joitakin oppiaineita integroituna yleisopetuksessa ja jotkut työskentelevät kaikki tunnit vaan omassa luokassa. Työnsarkaa siis on riittäny. Oon joutunu miettimään, miten osaan opettaa uudet asiat niin, että kaikki oppilaat varmasti ymmärtävät, mitä heille opetan. Miten saan opetuksesta mielenkiintoisen? Miten osaan tiivistää teksteistä vain olennaisimmat asiat? Minkälaisia videoita löytyy opetettavasta aiheesta? Miten jaksan motivoida oppilaita tekemään tunneilla töitä?
Onneks mulla on ollu koko ajan apuna rinnakkaisluokanope ja kolme kultaakin kalliimpaa ohjaajaa. Heiltä oon voinu kysyä aina tarvittaessa, eli todella usein ja välillä päivittäin, miten tämän asian voisi tehdä tai mikä olis oikea toimintatapa erilaisissa tilanteissa. Heillä on paljon enemmän kokemusta erityisnuorten kanssa toimimisesta ja he myös tuntevat oppilaat mua paremmin. Välillä on päiviä, kun jotkut oppilaat on jätettävä omaan rauhaansa, ettei tilanne pääse räjähtämään käsiin. Toisena päivänä taas kaikki oppilaat ovat halukkaita opiskelemaan. Tilanne on siis todella, todella haastava. Kun koulun tuttu reksi soitti mulle ennen hiihtolomaa ja tarjos töitä, en tienny, mihin ryhdyin.
Nyt on enää ens viikko jälellä sijaisuutta ja paljon oon oppinu. Osaan kirjoittaa tiivistelmiä kirjojen kappaleista tai opetettavasta asiasta yleensä selkokielellä ja vieläpä tosi lyhyesti. Muistan suurentaa tekstit ja myös käyttää dokumenttikameran zoomaus- ja kirkkaudensäätönappeja. Yritän huomioida ne hiljaisetkin oppilaat. Opettelen etenemään todella hitaasti ja kertomaan koko ajan, mitä alleviivataan miltäkin riviltä. Opettelen olemaan läsnä aina tarvittaessa. Yritän aina jaksaa kuunnella, kun oppilailla on mulle asiaa. En hermostu, vaikka selitän samaa asiaa ties monettako kertaa. Kertaus on opintojen äiti. Lähes jokaisesta opetettavasta aineesta löytyy joku sopiva videonpätkä tai parikin. Netistä löytyy tosi hyvin tietoa selkokielellä, kun vaan osaa ettiä. Tiiän jo aika paljon enemmän zombeista ja hirviöistä, kun ennen hiihtolomaa. Päiväohjelma täytyy kirjata taululle, sillä niin on tehty aina ja osa oppilaista elää rutiinien kautta. Jos päivän ohjelma poikkeaa totutusta, se on vaikea paikka joillekin oppilaille.
Ennen kaikkee oon oppinu tuntemaan itteeni paremmin. Aiemmin ajattelin, ettei musta olis työskentelemään kehitysvammaisten kanssa, mutta nää viikot on muuttanu ajatuksiani. Edelleenkään musta ei tunnu siltä, että kykenisin opettamaan vaikeasti vammaisia lapsia ja nuoria. Musta ei oo siihen, mutta lievemmmin kehitysvammaisten kanssa voisin jopa työskennelläkin. Maailmankuva on avartunu aika paljon eikä se oo enää niin mustavalkonen ku aiemmin. Asioita voi tehä monella tavalla eikä mikään niistä oo väärin. Ohjaajan neuvoja kannattaa noudattaa. En voi itte päättää niistä kaikista samoista asioista, kun yleisopetuksen puolella teen. Jokainen aikuinen on tärkeä. Huomaan myös olevani tärkeä oppilaille ja se tuntuu tosi mukavalta.
Tuota porukkaa, sekä oppilaita, että myös aikuisia, tulee ikävä. Niin se vaan on. Sen verran kauan oon heiän kanssaan jo työskennelly ja oppimaan tuntemaan heitä, että heihin on jo syntyny tietynlainen side. Ne on tärkeitä mulle.
Työ myös vaatii paljon, Sun täytyy olla koko ajan läsnä. Kokonaan. Sun täytyy opetella aivan uusia opetustyylejä. Sun täytyy osata asettua myös niiden heikompien nuorten asemaan ja miettiä keinoja, joiden avulla myös he jaksavat opiskella uusia asioita ja taitoja. Sun myös täytyy olla valmis antamaan itsestäs paljon. Ei riitä, että sä vaan oot paikalla.
Mitä sulle kuuluu ?
Oon ollu hiihtolomasta asti sairasloman sijaisena yläkoulun 7-9 erkkaluokassa samanaikaisopetuksessa rinnakkaisluokan open kanssa. Työ on vieny musta mehut aivan täysin. Yllätyin iteki, miten väsyny sitä voi olla työpäivän jälkeen. Homma on kuitenki aika erilaista, mitä oon tottunu aikasemmin tekemään. Yläkoulun puolella opettamisestakaan mulla ei ollu paljoa kokemusta. Se kun on ihan oma maailmansa verrattuna tuttuun alakoulun maailmaan.
Nyt on tullu kokemusta ja roimasti. Paljon oon oppinu uutta ja oppinu uusia työtapoja, tai ainakin muokkaamaan ennalta tuttuja. Oppilaita on yhteensä 13 ja kaikilla on eriasteisia laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Taso vaihtelee huimasti. Osa oppilaista opiskelee joitakin oppiaineita integroituna yleisopetuksessa ja jotkut työskentelevät kaikki tunnit vaan omassa luokassa. Työnsarkaa siis on riittäny. Oon joutunu miettimään, miten osaan opettaa uudet asiat niin, että kaikki oppilaat varmasti ymmärtävät, mitä heille opetan. Miten saan opetuksesta mielenkiintoisen? Miten osaan tiivistää teksteistä vain olennaisimmat asiat? Minkälaisia videoita löytyy opetettavasta aiheesta? Miten jaksan motivoida oppilaita tekemään tunneilla töitä?
Onneks mulla on ollu koko ajan apuna rinnakkaisluokanope ja kolme kultaakin kalliimpaa ohjaajaa. Heiltä oon voinu kysyä aina tarvittaessa, eli todella usein ja välillä päivittäin, miten tämän asian voisi tehdä tai mikä olis oikea toimintatapa erilaisissa tilanteissa. Heillä on paljon enemmän kokemusta erityisnuorten kanssa toimimisesta ja he myös tuntevat oppilaat mua paremmin. Välillä on päiviä, kun jotkut oppilaat on jätettävä omaan rauhaansa, ettei tilanne pääse räjähtämään käsiin. Toisena päivänä taas kaikki oppilaat ovat halukkaita opiskelemaan. Tilanne on siis todella, todella haastava. Kun koulun tuttu reksi soitti mulle ennen hiihtolomaa ja tarjos töitä, en tienny, mihin ryhdyin.
Nyt on enää ens viikko jälellä sijaisuutta ja paljon oon oppinu. Osaan kirjoittaa tiivistelmiä kirjojen kappaleista tai opetettavasta asiasta yleensä selkokielellä ja vieläpä tosi lyhyesti. Muistan suurentaa tekstit ja myös käyttää dokumenttikameran zoomaus- ja kirkkaudensäätönappeja. Yritän huomioida ne hiljaisetkin oppilaat. Opettelen etenemään todella hitaasti ja kertomaan koko ajan, mitä alleviivataan miltäkin riviltä. Opettelen olemaan läsnä aina tarvittaessa. Yritän aina jaksaa kuunnella, kun oppilailla on mulle asiaa. En hermostu, vaikka selitän samaa asiaa ties monettako kertaa. Kertaus on opintojen äiti. Lähes jokaisesta opetettavasta aineesta löytyy joku sopiva videonpätkä tai parikin. Netistä löytyy tosi hyvin tietoa selkokielellä, kun vaan osaa ettiä. Tiiän jo aika paljon enemmän zombeista ja hirviöistä, kun ennen hiihtolomaa. Päiväohjelma täytyy kirjata taululle, sillä niin on tehty aina ja osa oppilaista elää rutiinien kautta. Jos päivän ohjelma poikkeaa totutusta, se on vaikea paikka joillekin oppilaille.
Ennen kaikkee oon oppinu tuntemaan itteeni paremmin. Aiemmin ajattelin, ettei musta olis työskentelemään kehitysvammaisten kanssa, mutta nää viikot on muuttanu ajatuksiani. Edelleenkään musta ei tunnu siltä, että kykenisin opettamaan vaikeasti vammaisia lapsia ja nuoria. Musta ei oo siihen, mutta lievemmmin kehitysvammaisten kanssa voisin jopa työskennelläkin. Maailmankuva on avartunu aika paljon eikä se oo enää niin mustavalkonen ku aiemmin. Asioita voi tehä monella tavalla eikä mikään niistä oo väärin. Ohjaajan neuvoja kannattaa noudattaa. En voi itte päättää niistä kaikista samoista asioista, kun yleisopetuksen puolella teen. Jokainen aikuinen on tärkeä. Huomaan myös olevani tärkeä oppilaille ja se tuntuu tosi mukavalta.
Tuota porukkaa, sekä oppilaita, että myös aikuisia, tulee ikävä. Niin se vaan on. Sen verran kauan oon heiän kanssaan jo työskennelly ja oppimaan tuntemaan heitä, että heihin on jo syntyny tietynlainen side. Ne on tärkeitä mulle.
Työ myös vaatii paljon, Sun täytyy olla koko ajan läsnä. Kokonaan. Sun täytyy opetella aivan uusia opetustyylejä. Sun täytyy osata asettua myös niiden heikompien nuorten asemaan ja miettiä keinoja, joiden avulla myös he jaksavat opiskella uusia asioita ja taitoja. Sun myös täytyy olla valmis antamaan itsestäs paljon. Ei riitä, että sä vaan oot paikalla.
Mitä sulle kuuluu ?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)
Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.