Siirry pääsisältöön

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen. 

Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itsesäätelytaidoista, jotka ovat taas oman perheeni jokapäiväisiä puheenaiheita. Nyt asiat ovat toisin ja hyvä niin. On parempi esimerkiksi puhua asioista heti eikä jättää ajatuksia vellomaan päähän ja odottaa purkausta. Kyllä meillä sai olla vihainen ja suuttua, mutta silti jotkut ajattelivat, että ei tunteita tarvitse näyttää, etenkään miespuolisten ihmisten. Isi teki ahkerasti ja paljon töitä oikeastaan eläkeikään saakka ja on aina tarvinnut jotain tekemistä, sitä onneksi riittää edelleen mökillä yllin kyllin. Äiti oli kotona 18 vuotta, mikä on kunnioitettavaa, itse en siihen kykenisi Olen siis saanut aika perinteisen perhemallin ja esimerkin sukupuolten työnjaosta. Isi kävi töissä ja äiti hoiti meitä lapsia kotona, mutta kouluttautui kyllä myöhemmin ja teki työtä ihmisten parissa. En minä silloinkaan ajatellut, että on olemassa miesten ja naisten työt erikseen, mutta jotenkin se kuitenkin meni kuta kuinkin niin meidänkin perheessä.

Muutin tänne Pirkanmaalle entisen avomieheni perässä. Meidän suhteessa näkyi vahvasti exäni menneisyyteen liittyvät selvittämättömät asiat, valitettavasti. En ymmärrä, miksi asioita jätetään kertomatta, kun tietää sen satuttavan muita osapuolia. Meidän suhteessa oli paljon hyvää ja hyviä hetkiä ja kokemuksia. Vanhempani eivät olleet kovin mielissään exästäni ja en silloin ymmärtänyt, miksi näin on. Nyt ymmärrän paremmin senkin asian. He halusivat suojella minua pettymyksiltä. Olimme hyvin erilaisia ihmisiä kaikin puolin exäni kanssa ja se aiheutti paljon ristiriitoja. Hän oli tottunut menemään miten huvitti, hänellä ei ollut ollut esimerkiksi kotiintuloaikoja ja minä taas olin tottunut tietämään tarkemmat aikataulut. Hän saattoi lähteä illalla kaverilleen edes ilmoittamatta minulle. Hänellä oli omat kaverit ja minulla pääosin omat, mutta onneksi muutama hänen kavereistaan vietti mun kanssa aikaa, kun hän opiskeli viikot muualla. Hänellä oli vilkas opiskelijaelämä ja hän oli aika lailla koko ajan menossa ja jos ei menossa, teki kotona musiikkia. Hänen kanssaan elämä ei ollut siis kovin helppoa, mutta silti suhteemme kesti yli 4 vuotta, minä oli se, joka pitkitti eroa. Jälkeen päin ajateltuna se ei ollut järkevää, mutta toisaalta ehkä sen pitikin mennä niin. Minun täytyi saada siitä parisuhteesta juuri ne kipeätkin kokemukset ja pettymykset, jotta en tekisi samoja virheitä uudestaan. 

Mieheni kanssa tavatttiin opiskelijavappuna yhteisten kavereitten kautta. Se oli nopeasti hyvässä mielessä menoa ja ihanaa elämää. Tapasin exäni, kun olimme juuri tutustuneet mieheni kanssa ja hän oli huolissaan, onko mieheni varmasti riittävän hyvä minulle. Hän myös kertoi, että hän tietää, että hän ei ollut. Se oli hyvä keskustelu. Mieheni on kotoisin maalta ja tutustuin jo pian hänen perheeseensä. Tunsin oloni tervetulleeksi heti ekalla kerralla, mikä on ihanaa. Sama fiilis ei ollut eksäni äidin kanssa valitettavasti. Mieheni opiskeli toisessa kaupungissa ja minä siirsin tavarani aika pitkälti hänen solukämppäänsä, vaikka minulla oli Tampereella omakin asunto. Seuraavana vappuna muutettiin kuitenkin jo virallisesti yhteen. Olemme alusta asti keskustelleet paljon, mitä emme tehneet eksäni kanssa juuri lainkaan. Se on varmasti auttanut paljon niissä haastavimmissa paikoissa ja tilanteissa, kun on puhuttu asiat auki. Tiedän, että en ole kovin helppo puoliso, mutta meille tuli juuri 15 vuotta täyteen seurustelua. Se on aika pitkä aika ja siihen mahtuu paljon. Meillä on kolme lasta, joista kaksi on alakouluikäisiä ja nuorin päiväkoti-ikäinen. Perheeseemme kuuluu myös kaksi kissavanhusta. 

Kuka minä oikeastaan olen? Äiti, puolisko, sisko, lapsi, täti, serkku, pikkuserkku, ystävä, työkaveri, tuttu, erityisvanhempi ja erityislasten äiti. Mutta olenko minä muuta? Olenko se, mikä halusin olla ja mitkä asiat kirjasin aarrekarttaani yli 20 vuotta sitten? Olen ja en. Kaikki suunnitelmani eivät ole toteutuneet ja se on ok. Koen olevani hyvä työssäni ja vanhempanakin riittävän hyvä. Haluan, että lapsillani on hyvä ja turvallista olla ja elää. Olen myös huomannut omaavani aika lailla nepsypiirteitä, mikä ei yllätä, sillä suvussani on paljon nepsyihmisiä. Myönnän olleeni ennakkoluuloinen asioita kohtaan, mutta olen myös muuttanut kantaani. Olen vahva ihminen, olkapää monelle näin ruuhkavuosienkin keskellä. Tunnen vahvasti ja minulla on voimakas temperamentti enkä ymmärrä epäoikeuden mukaista toimintaa.  Tykkään keskustella asioista, mutta en jaksa välttämättä pohtia niitä syvällisesti, en siis ajattele olevani pohdiskelija. En ole pikkutarkka, mutta on kuitenkin asioita, jotka haluan tehdä omalla tavallani. En pidä siivoamisesta ja olen aika suurpiirteinen ihminen. Onneksi mieheni on samankaltainen, vaikka valitettavasti hän saakin välillä raivata jälkiäni. Vaikka olen sosiaalinen, haluan myös omaa aikaa sopivasti ja se on välillä haaste lapsiperhe-elämän keskellä. Jos omaa aikaa ei ole tai sitä on liian vähän, sen kyllä valitettavasti huomaa minusta varsin nopeasti. 

Ajattelen, että kyllä menneisyys on muovannut minua ja tulee muovaamaan yhä, mutta silti ajattelen asioita myös tulevaisuudesta käsin. Meillä on tulossa taas suuria muutoksia myöhemmin tänä vuonna. Joudumme muuttamaan aiemmin kuin ajattelimme ja tällä kertaa lapsilla vaihtuu koulu ja päiväkoti. Olemmekin tsempanneet lapsia tuleviin isoihin muutoksiin nykyistä huomattavasti lyhemmällä koulu- ja päikkymatkalla ja upouudella kodilla. Ja jotta voin saada tulevaisuudessa paremmin töitä, mun on pätevöidyttävä ja se on lähitulevaisuuden suunnitelmissa. Mies ei oikein ilahtunut, kun ilmoitin ilmoittautuneni nepsy-valmentajan koulutukseen, sillä olen opiskellut töiden ja perheen ohella aiemmin. Perustelin sen paremmilla työllisyysmahdollisuuksilla ja sen antavan varmasti työkaluja myös meidän omaan arkeemme. Tämäkin päätös siis tehty tulevaisuudesta käsin. Näin ajattelen.

Lukusuositus tälle kirjalle! --> lukutoukka


Minä ja kuopus 

arkea

uusi koti

tämänhetkinen rivarikoti

toinen kissaherra


 


Tervetuloa tutustumaan mun ja mun perheen arkeen! Kommentit ovat tervetulleita. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki