Siirry pääsisältöön

Ystävistä

Ilman ystäviä elämä ois paljon tylsempää ja sisältö ois aika suppee. Ystävät ovat elämän suola ja mukana suruissa ja iloissa. Toiset ovat hieman läheisempiä kuin toiset, mutta kaikki kuitenkin eri tavalla tärkeitä. Lapsuusiän kavereista pidän yhteyttä vielä muutamaan, tiiviimpi yhteydenpito on jäänyt jo välimatkan takia. Tosin se on vain tekosyy, koska kuulumisia voi kysellä puhelimella tai vaikka laittamalla sähköpostia tai skypettelemällä.

Ehkäpä kaikkien tärkeimmät ystävät olen tavannut viimeisen viiden vuoden aikana. Aloitettuani yliopisto-opinnot olen tutustunut moneen mahtavaan persoonaan. Lisäksi olen tietysti tavannut ja tutustunut mieheeni ja viettänyt paljon aikaa hänen kanssaan. Läheisimpien ystävien kanssa tulee vain vietettyä valitettavan vähän aikaa. Osa opiskelee, joku on työelämässä ja jollain on jo perhettäkin, joten aikataulujen yhteensovittaminen ei ole helppoa. Tänään kuitenkin näin yhtä rakasta ystävääni, joka oli myös toinen kaasoistani, lounastreffien merkeissä. Oli mukavaa viettää aikaa ja vaihtaa kaikenlaisia kuulumisia. Jotenkin jutut jäi kuitenkin aivan kesken, kuten joka kerta, kun tapaamme. Soittelen myös usein  hänelle ja muille elämäni tärkeille ystäville ja joskus puhelut venyvät, saatamme vaihtaa kuulumisia ja juoruja tuntikausia. Mieheni ei voi ymmärtää sitä, mutta hän onkin mies. :)

Olen ollut aina ihminen, joka haluaa pitää ystävien lisäksi yhteyttä sukulaisiin, vaikka valitettavan monen kohdalla se on yksipuoleista yhteydenpitoa. Yritän ainakin muistaa laittaa kortin tai viestin erilaisten merkkipäivien kunniaksi ja jos en muista, sitten soitan ja onnittelen. Tykkään myös antaa ystävilleni pieniä lahjoja ja muistamisia ihan vain koska haluan tehdä niin. Varsinkin mieheni on saanut tottua erilaisiin muistamisiin. :)

Lähestyvän ystävänpäivän lisäksi aihe on mielessä tänään olevan tyttöjen saunaillan vuoksi. Sinkkuaikanani meillä oli tapana kokoontua tietyllä porukalla luokseni saunomaan ja viettämään aikaa yhdessä. Nyt se oli jostain syystä jäänyt ja päätimme elvyttää perinteen uudelleen. Tänään tänne kokoontuu vajaa 10 naista vaihtamaan kuulumisia, saunomaan ja tietysti syöpöttelemäänkin jotain. Ihanaa nähdä porukka pitkästä aikaa! Joidenkin kanssa olemme nähneet viimeksi polttareissani syyskuussa, joten oli jo aikakin järjestää tapaaminen. Tietenkään kaikki rakkaat eivät pääse yhtä aikaa paikalle, mutta sille vaan ei voi mitään. Aina voi järjestää uusia tapaamisia.

Työkaveriystäväni kanssa pitää toteuttaa maailmanparantamisilta, kun molemmille passaa (ja unohtaa työasiat :) ja monen muun ystävän kanssa etsiä yhteistä aikaa ja sopia tapaaminen. Se ei vaadi paljon ja antaa sitäkin enemmän. 

Kiitos ihanaiset ystävät, kun olette olemassa! <3



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses