Siirry pääsisältöön

Arjen pieniä iloja II


Jatkan vielä samasta aiheesta kuin viimeksi. Viime viikolla työskennellessäni pienten oppilaiden kanssa pystyin aistimaan heidän onnistumisen elämyksensä. Pidin heille sanelun ja heidän tuli kirjoittaa vastaukset paperille. JOkainen tuli näyttämään sanansa minulle, kun oli saanut ne kirjoitettua. Virheitä ei jätetty korjaamatta, vaan jokainen niistä korjattiin ja opeteltiin samalla oikeinkirjoittamisen jaloa taitoa. Oppilaat lähes kilpailivat keskenään siitä, kuka saa kirjoitettua sanan kerralla oikein. Eräs oppilas oli hyvin riemuissaan, kun hänen sanansa oli täysin oikein jo ensi yrittämällä. Ilmeet ja eleet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. On hieno hetki, kun oikeinkirjoittamisen kanssa kamppaileva kirjaimia pois unohteleva oppilas saa kokea onnistumisen elämyksiä. 

Mielestäni on erittäin tärkeää, että jokainen oppilas, myös se hieman heikommin menestyvä tai huonosti motivoitunut, saa tarvitsemaansa positiivista palautetta. Kannustaminen ja kehuminen palkitsee aina. Olisi myös hyvä muistaa se, ettei kukaan ole virheetön, edes opettaja. Virheitä tulee, mutta ne voi myös korjata. Kannustan kirjoitusvirheiden kanssa taistelevia oppilaita yrittämään ja tekemään parhaansa. Ketään ei saa lannistaa moittimalla hänen huonoa käsialaa, mutta  häntä voi kehottaa jatkamaan harjoittelua, koska vain sen kautta kirjoittaminen tulee sujuvammaksi. 

Toinen esimerkki arjen pienistä iloista on tältä päivältä. Annan yhdelle oppilaalle tukiopetusta lukemisen ongelmien vuoksi. Luemme yhdessä oppilaalle mieluisaa kirjaa vain sen verran, kuin hän jaksaa lukea ja sen jälkeen oppilas pääsee pelaamaan Ekapeliä. Aluksi häntä arvelutti jäädä koulupäivän jälkeen harjoittelemaan lukemista, mutta nyt tänään hän oli todella innoissaan. Ekapelistä on tehty lasta motivoiva ja sen tehtävät innostavat lasta oppimaan lisää. Oppilas voi olla ylpeä itsestään ja omista saavutuksistaan. Oppilas ei ollut tyytyväinen erään tehtävän tulokseen, koska virheitä oli tullut niin paljon, vaikkakin niitä oli vähemmän kuin aiemmalla kerralla, mutta sitkeästi hän jatkoi pelaamista. Aika jopa loppui kesken, kun peli oli niin mielenkiintoisessa kohdassa menossa. Olen tyytyväinen, että voimme harjoitella oppilaan kanssa lukemista häntä innostavalla tavalla. Hän tulee hyvällä mielellä ja motivoituneena tekemään seuraavia tehtäviä.Se on mielestäni kuitenkin tärkeintä. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses