Siirry pääsisältöön

Ajatuksiani työstä






Olen tehnyt tähän mennessä monenlaista työtä. Skaala on laaja siivoushommista ja kaupungin viheralueiden hoidosta alakoulun laaja-alaisen erityisopettajan sijaisuuksiin. Jokaisesta työstä olen myös oppinut jotain ja en ole nirsoillut töiden suhteen. Ei ne siivoushommat niitä mukavimpia oo eikä niistä maksetakaan just mitään, mutta pakko se on jollain elää ja maksaa laskut ja muut menot. Muutaman kesän oon siis siivonnu rappukäytäviä, saunatiloja ja pankkeja ja nähny sitä työtä ihan riittävästi. Arvostan kuitenkin siivoojien tekemää työtä kovasti.

Yhen kuukauden vietin teininä kaupungin viheralueita hoitaen eli toisin sanoen kitkin rikkaruohoja ja keräsin roskia teiden ja katujen varsilta.  Kyllähän sitä kuukauden teki, jotta sai omaa rahaa, jolla sai ostaa, mitä itse halus. Sadepäivinä sadevaatteet päällä työ ei ollu kovin nautinnollista, mutta lämpimänä ja kauniina kesäpäivänä kyykki puskassa rikkaruohojen kimpussa ihan mielellään.  Olen myös jakanut mainoksia ja lehtiä aamujakelussa. Mainosten jakaminen oli suht rankkaa puuhaa eikä siitä maksettu markkamäärä todellakaan verrannollinen tehtyyn työhön. Mainokset piti kuitenkin ekaks lajitella ja laittaa pyörän laukkuihin ja jos kaikki ei mahtunu kerralla mukaan, käydä vielä kotoa hakemassa uusi satsi ja lähtee uudelle kierrokselle. Kiitosta pitää antaa myös äitille ja oikeestaan koko muulle perheelle, koska joskus lajiteltiin yhessä lehtiä olohuoneen pöytää kiertäen, ja äiti kävi jokusen kerran jakamassa lehet mun vuorolla tai sit lähti mun avuks, jos lehtiä oli isompi määrä.

 Lehtien aamujakelu taas oli ihan oma hommansa. Jakelukierrokselle ei oikeen voinu lähtee ennen kun lehdet tuli painosta ja ne toimitettiin jakelupisteisiin eli työvuoro alkoi aikaisintaan aamukolmelta. Työvuoron kohokohta oli joskus se, kun leipomosta sai hakee ilmasen munkin samalla, kun vein sinne aamun lehdet. Se piristi mukavasti yötyöläisen mieltä. Aamuöisin tuli myös kohdattua usein pullonkerääjiä, jotka olivat tienanneet keräämillään pulloilla rahat etelänmatkaan. Erään kerran myös löysin äitini varastetun pyörän ja toimitin sen takaisin kotiin.
Kaikkein pisimpään oon kuitenkin työskennelly opetusalalla pääosin alakoulun puolella. Pätevyyttähän mulla ei opettajan hommaan oo, koska musta tulee vaan kasvatustieteiden maisteri yleisen kasvatustieteen puolelta, mutta semmosen aattelin kyllä jossain vaiheessa hommata. Kiinnostukseni painottuu tällä hetkellä luokanopettajan työn sijaan erityisopettajana toimimiseen. Niitä tarvitaan entistä enemmän jatkossa ja koen, että se on ehkä minulle se oikeampi työ. Siinä on paljon vastuuta, kuten myös luokanopettajan hommassa, mutta sinulla ei kuitenkaan ole joka tunti sitä 25 oppilasta, vaan enimmillään vain 10. Silloin on myös mahdollista siis keskittyä opettamiseen mielestäni ihan eri tavalla kuin suuremman ryhmän kanssa.

Sijaisuuksia oon tehny jo vuodesta 2001 eli pitkä pätkä erilaisia kokemuksia ja kommelluksia on jo takana. Se on kuitenkin työtä, josta nautin. Jokainen päivä on erilainen eikä koskaan aamulla voi olla varma, mitä kaikkea päivän aikana tulee tapahtumaan.  Kaikkein haastavinta oli sijaistaa laaja-alaista erityisopettajaa, koska työ sisälsi paljon semmoisia juttuja, joista minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Erityisesti oppilashuollollinen puoli ja oppilaiden testaukset veivät paljon aikaa, mutta toisaalta myös olivat varsin opettavaisia. Voisin melkein sanoa, että joka päivä opin jotain uutta. Aina, jos minulla oli jotain kysyttävää, minun oli mahdollista soittaa viranhaltijalle ja saada häneltä neuvoja ja apua. Siitä oli suuri apu ja tuki oman työskentelyni kannalta.

Sijaisuuden aikana opin tuntemaan paremmin kaikki ne oppilaat, jotka kävivät syystä tai toisesta erityisopettajan luona. Toisilla oli keskittymisvaikeuksia ja siksi tehtävien tekemisestä ei tullut tunnilla mitään, toisilla taas oli hankaluuksia oppimisen kanssa tai he opiskelivat muusta syystä eri tavoin kuin muut. Lisäksi minulle kuului pääosin ykkös-kakkosten puheopetukset. En ollut koskaan aiemmin pitänyt puheopetuksia, joten aluksi homma piti opetella itse, jotta pystyin opettamaan muita. Voi olla, että käytin erilaisia opetustapoja kuin viranhaltija, mutta olen ylpeä, että puheoppilaat myös oppivat minun aikanani sanomaan ärrän tai ässän oikealla tai ainakin heille järkevimmällä tavalla.


Olen kiitollinen siitä, että olen saanut työskennellä pidemmän aikaa samalla koululla eikä ole tarvinnut joka päivä olla sijaistamassa eri koulussa. Siitäkin minulla on kokemusta monen vuoden ajalta. Ennen äitiysloman sijaistusta eli syksyllä 2010 olin eräälläkin viikolla joka päivä eri koulussa. Oppii ainakin tuntemaan kaupunkia ja bussireittejä eri kouluille. Nyt alan kuitenkin olla ”tuttu” monella koululla ja rehtorit soittavat suoraan minulle ja pyytävät töihin. Haikein mielin jäänkin viimeistään hiihtolomaan mennessä pois töistä, kun äitiyslomani alkaa. Tosin silloinhan vain työnantaja vaihtuu eikä välttämättä oo siitä helpoimmasta päästä. :)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses