Siirry pääsisältöön

Alkuvuoden 2013 pohdintoja



Äitiysloma loppu virallisesti 31.12.12. Olen siis tällä hetkellä "vain" opiskelija. Miehen isäkuukausi alkaa maanantaina ja hän jää siis pojan kanssa kotiin. Mä palailen takas työelämään. En vaan tiiä, että mihin tai siis mille koululle ja jo ens viikolla vai myöhemmin. Mulla on kuitenkin jo niin pitkä "työura"takana, että uskon saavani sijaisuuksia riittävästi. Viimenen äitiyspäiväraha maksettiin 31.12 ja seuraavaa palkkaa saanen odotella tämän kuun loppuun. Odotan jo suurempaa palkkapussia se on myönnettävä. Odotan myös keskusteluita, joissa ei tarvitse välttämättä pohtia hampaiden puhkeamista tai päivittäisten rutiinien sujumista, vaan voin jutella ihan kaikesta muusta työkavereiden kanssa. Odotan myös innolla oppilaiden tapaamista, olisi mukavaa kuulla tuttujen oppilaiden kuulumiset, mutta toisaalta myös tutustua moneen uuteen oppilaaseen. Mielenkiintosia päiviä siis tulossa. 

Todennäkösesti mun paluu työelämään jää vaan kuuteen viikkoon, koska joko minä tai mies jää hoitamaan poikaa koko kevääks. Se, kumpi se on, riippuu työtilanteesta. Miehellä on siinä mielessä parempi tilanne, että hän valmistui matematiikanopettajaksi ja on siis pätevä. Toisaalta mulla on paljon kontakteja eri kouluille ja kokemusta myös erilaisista työnkuvista, sillä olen sijaistanut luokan- ja aineenopettajia, erityisluokanopettajia ja myöskin erityisopettajia. Kaikkein eniten tykkään työskennellä erityisopettajana tai erityisluokanopena ja siksi toivonkin, että saisin tehdä myös niitä hommia työjakson aikana. Jos asiat olisi mennyt niin kuin toivoin, minulla olisi töitä koko kevääksi pienluokassa, mutta näin ei ole. Otan kuitenkin vastaan ne työt, mitä tulee vastaan. Sijaisuuksien tekemisen jännä puoli on se, ettei illalla välttämättä tiiä, mihin on aamulla menossa töihin, koska soitto saattaa tulla aamulla seiskan maissa tai myöhemmin. Siinä on oma jännityksensä ja mä oon jo tottunu siihen. Aamuisia puhelinsoittoja siis odotellessa.

Pojan ensimmäinen parkaisu kuultiin viime huhtikuussa ja nyt hän on jo kohta 9 kuukauden ikäinen pieni hurmuri. Kaikenlaista on tullu opittua erilaisista lastenhoitoon liittyvistä asioista. Siltikin tuntee välillä olonsa niin avuttomaks, kun ei oo varma, tuliko toimittua oikein. Poika ei mene edelleenkään iltaisin nukkumaan ajoissa. Uni tulee vasta reilusti aamuyön puolella ja viime aikoina parhaiten meidän vieressä. Jonkinlainen unikoulu on suunnitteilla ja samalla pitäs saada yöpullo pois. Sen aika vaan ei oo ihan vielä. Tällä hetkellä meille sopii tämä rytmi, koska poika saa olla vielä kotona. Poika on samanlainen aamuntorkku kun mekin ja jos hänet herättää ysiin mennessä, poika saattaa nukahtaa aamupuurolle tai ainakin sen jälkeen. Pojalle ei myöskään yleensä maistu aamupuuro ton yöpullon takia, annokset on 0-10 lusikallista ja sit riitti.



Lisäks jatkan graduni työstämistä uudella innolla. Mulla on tavote ja siihen myös pyrin pääsemään. Onnekseni mies on jaksanu pohtia mun kanssa analyysin tekoa ja järkevintä tapaa toteuttaa se. Valitettavasti oon vaan jääräpää, joka ei aina halua kuunnella neuvoja, vaan tehä asiat oman päänsä mukaan. Gradunkin suhteen oon menny "perse edellä puuhun" jo useeseen kertaan. Kun ei vaan voi tehä niinkun kehotetaan tekemään. Nyt otin kuitenkin neuvot vastaan ja teen niiden mukaan. Oon jo jonkin verran edistynyki analyysin tekemisessä ja työn alla olevan tiedoston tulee valmistua tän viikonlopun aikana, niin mä päätin. Pakko aikatauluttaa projektia, koska teen asiat yleensä ihan viime tipassa ja se ei oikeen luonnistu gradun kirjottamisen suhteen. Katotaan, hyvillä mielin hyvien neuvojen ansiosta jatkan projektia. Neuvoja oon saanu myös muutamalta ystävältä ja joku on luvannut lukeekin mun työtä tän prosessin aikana. Ihania ootte. Kiitos.

Sen oon jo oppinu, että oppiminen on elämänpituinen prosessi. JOka päivä voi oppia jotain uutta sekä itsestään että ympärillä olevista ihmisistä ja asioista. Opitut asiat voi olla pieniä tai isoja ja osan niistä oppii vaan kantapään kautta. Oppiminen ei ole aina helppoa, mutta se kasvattaa paremmaksi ihmiseksi. Siis erilaisia oppimiskokemuksia kohti!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen