Siirry pääsisältöön

Murusen pikkusiskon syntymä



Murusesta tuli tosiaan isoveli viime viikon torstai-iltana eli 4.9. Raskausviikkoja oli silloin kasassa 40+2 eli tyttö viihtyi mahassa päivän pidempään kuin isoveljensä. Syntymäpäivän aamuna kävelin kotiin esikoisen hoitopaikasta muutaman kilsan matkan ja päivällä kävin kävellen neuvolassa ja liikuntaa tuli muutama kilsa lisää. En tiiä, oliko tolla vaikutusta, mutta supistukset alko tossa neuvolakäynnin tienoilla yhen maissa iltapäivällä. Seurailin niitä ja neljän maissa rupesin kellotteleen, koska ne eivät loppuneet vaan päin vastoin lisääntyivät. Viiden aikoihin alko olo olla jo melko tukala, mutta mies ja poika olivat temppujumpassa enkä viittiny (vaikka ois kannattanu tehä nii)keskeyttää niitten jumppaa.

supistuksia
Kun pojat kotiutu, kello oli jotain puol seittämän. Tuntia aiemmin olin soittanu omalle isälleni, joka lähti tulemaan tänne päin lapsenvahdiks (matkaa vajaa 300 km) ja soittelin myös synnärille, josta käskivät tulemaan, kun en enää pysty olemaan kotona. Kattelin koripalloo ja kävelin ympäri alakertaa aina supistuksen tullessa ja sanoin miehelleki, et kohta pitää lähtee näytille. Siinä vaiheessa mies rupes vielä siivoomaan (!), koska täällä oli sen verran sotkusta ja soitti myös naapurille, joka oli lupautunu lapsenlikaks tarvittaessa. Mä rupesin keräämään loput tavarat kasaan ja tuskailin supistusten kanssa. Kun lapsenlikka tuli puoli kasin maissa, me lähettiin kohti sairaalaa.

 Automatkan aikana supistukset tiheenty, sillä yhen kappaleen aikana tuli kaks ja mieskin alko olla vähän kauhuissaan. Sairaalan pihassa tuli taas supistus ja silti piti kävellä vielä ikuisuudelta tuntunu matka synnärivastaanotolle. Mut otettiin nopeesti sisään ja pääsin tutkittavaks. Normaalistihan otetaan vauvan sydänkäyrää ja katotaan supistuksia, mutta tällä kertaa kätilö huomas mun kivut ja tarkisti kohdunsuun tilanteen. Ihmettelin, kun se kysy multa, et onko ponnistuksen tunnetta. Mut sit kätilö sano: "Tää on kaheksan senttiä auki." Kätilö huikkas miehelle, että nyt lähetään nopeesti saliin ja vaikka sisukas oonkin, suostuin ottamaan pyörätuolin, sillä supistuksia tuli jo niin tiheään. Synnytysosastolla katottiin nopeesti sali ja siirryttiin sinne. Mun olo oli jo tosi tuskanen, sillä en ollu saanu mitään kivunlievityksiä. Mä en kyenny ees nouseen heti sängylle, kun supisti niin paljon. Kätilö vaan tuumas, että mä synnytän ihan kohta, sillä aloin tuntee jo paineen tunnetta. Pyysin kaikki maholliset kivunlievitykset jo synnärivastaanotolla, mutta mitään ei ehitty antaa. Kun pääsin sängylle vedet meni ja kätilö käski ponnistamaan, sillä pää näky jo. En tiiä, oliko jo toinen ponnistus (ponnistusvaihe kesti minuutin), kun tyttö tuli maailmaan. Kello oli sillon 20.13.





Mieskin oli ihan pöllämystyny synnytyksen vauhdikkuudesta, sillä kätilö joutui kehottamaan useammin miestä ottamaan kuvia vastasyntyneestä pienestä tytöstä. Vauvaahan oli veikkailtu isoks mun raskausdiabeteksen takia, jopa 4,3 kg, mutta todellisuudessa syntymäpaino oli just päälle 3,5 kg (3535g). Pituutta meiän pitkäsäärisellä (ei oo ainakaan periytyny vanhemmilta), oli 50,5 cm. Mä ite selvisin "helpolla", sillä mulle ei tullu repeämiä ja verenvuotoaki oli vaan vähän. Siitä alkoki odottelu, sillä mulle oli luvattu pääsy potilashotelliin, Siinäki meinas olla mutkia matkassa mun epilepsian takia, vaikka viimesin kohtaus on ollu jo vuonna 2005. Ennen potilashotelliin pääsyä täytyy salissa olla 5 tuntia, sillä 2h ja 4h synnytyksen jälkeen tarkistetaan vauvan vointi. Vauvan vointi oli ok ja potilashotelliin päästiin, koska mies tuli mukaan ja olo koko ajan paikalla. Kun kätilö vei meidät hotelliin, kello oli jo aamukaks, joten hotellisänky kutsu houkuttelevasti. Vauva nukku omassa sängyssään ja herätti muutaman kerran yöllä. Neljän tunnin välein tyttöä tuli herätellä ja syöttää sekä aamu-, päivä- ilta- ja yövuorojen aikaan piti käydä kertaalleen näyttämässä vauvaa kätilölle, joka tarkisti vauvan voinnin.

isoveli ja pikkusisko <3
Mitä ajattelen tästä toisesta synnytyksestäni? Sitä multa kyseltiin monta kertaa. Oliko kamala kokemus synnyttää luomuna? En todellakaan ollu suunnitellu luomusynnytystä, vaan halusin vähintään epiduraalin, mutta se menikin nyt toisin. Olihan se ihan erilainen kokemus, kun pojan syntymä, joka oli käynnistetty synnytys epiduraalilla. Silti ei mulle jääny mitään kammoo synnytyksen suhteen. Ens kerralla vois lähtee sairaalaan jo hieman aikasemmassa vaiheessa, ni ei tulis nii kiirusta. Tosin salin kätilö sano, että toinen lapsi tulee yleensä tosi nopeesti ja kolmas paljon hitaammin. Se jäänee nähtäväks.





Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen