Siirry pääsisältöön

Lapsivapaailta


Meillä oli viikko sit lauantaina lapsivapaailta. Lähettiin ekaks aamusta koko perheen voimin Jyväskylään, jossa juhlittiin mun siskontytön 3-vuotissynttäreitä. Sieltä jatkettiin iltapäivällä kotikonnuille mun isin ja äitin luo. Äiti oli hankkinut valmiiksi meille vipliput paikallisille festareille. Lippu sisälsi myös ruokatarjoilun. Sitä oli kuitenkin saatavilla vain muutaman tunnin ajan, joten lähtöö ei voinu kamalasti viivytellä.
























Lapset jäi siis ekaa kertaa yhessä hoitoon mun vanhemmille. Olihan se jännittävä juttu. Miten pieni Tyty 11kk oikein ottaa vanhempiensa poissaolon? Tiedossa oli, että isoveli ei ole moksiskaan varsinkin, kun seurana on oma pappa (ja mummi). Lähettiin kuitenkin tapahtumapaikalle ja syötiin kaikessa rauhassa ja vieläpä tosi maukasta ruokaa. Kiitos siitä.


Puhelin oli koko ajan saatavilla, jos isovanhemmilta olis tullu soitto palata takas lasten luo. Sitä ei kuitenkaan kuulunut, joten saimme viettää miehen kanssa aikaa kaksin (tai siis aika monen muun katsojan kanssa) ja vaan nauttia musiikista. Ekaks esiintyi entinen tangokuningas ja sen jälkeen lavalle nousi Jean S. Entuudestaan ei juurikaan tiedetty kyseiseltä bändiltä kuin yks kappale nimeltä. Poppoo oli kuitenki positiivinen yllätys. He ottivat hienosti yleisönsä ja näki, että kaikki lavallaolijat nauttivat esiintymisestä. Eikä heitä haitannu aikatauluviivästyksetkään (raju ukonilma hieman aiemmin), vaan lava oli heidän. Meitä kuulijoita haittasi hieman mutalöllöinen maa ja huono kenkävalinta aika monen naispuolisen paikallaolijan kohalla. Paikalle oli saapunut myös aivan liikaa pieniä iniseviä seuralaisia, sillä itikat iskivät oikeen suurella joukkiolla meiän kimppuun!

Kaikesta huolimatta ilta oli onnistunut, vaikka lähdimmekin pois kesken Katri-Helenan esiintymisen. K-H ei kuulu kummankaan meiän suosikkeihin ja kello alko myös olla niin paljon, että oli hyvä mennä tarkistamaan, miten isovanhemmat olivat pärjänneet neitosen kanssa. Vastassa oli hiljainen asunto, joskin mun äiti heräs ja tuli kertomaan, että pieni tytyläinen oli huutanut suoraa huutoa reilun tunnin ennenku oli rauhottunut papan syliin ja nukahtanut siihen. Neiti ei oikeen arvostanu meiän iltavapaata. Seuraavana päivänä neiti otti poissaolon takasin, koska just mikään muu ei kelvannu kun syli. Ja erityisesti mummia tyttö katto vaan hyvin tuimasti eikä halunnu mennä kovin lähelle, pappaakin kohtaan oli hyvin varovainen.

Tiedossa oli, että neitille tilanne voi olla hankala ja niin se myös oli. Toisaalta me tarvittiin miehen kanssa yhteistä aikaa ja myös saatiin sitä. Kerranki oli lastenhoitoapua saatavilla, joten oli mahollista ottaa lapsivapaata. Kiitos siis isovanhemmille ja anteeksi kerrostalonaapureille, jotka ovat joutuneet kuuntelemaan neitin huutamista.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses