Parempi äiti?

Uusimmassa Meidän Perhe-lehdessä on Maria Veitolan kolumni. Tällä kertaa hän kirjoittaa aiheesta Huomenna parempi äiti.  Juttu täällä. Nauroin oikein makeasti lukiessani kolumnia. Veitolalla on mainio tyyli kirjoittaa ja ainakin tällä kertaa teksti osu ja uppos aivan täysin.

Veitola kertoo esimerkkejä omasta elämästään, jotka liittyvät parempaan äitiyteen. Ensiksi hän kertoo tapauksesta, jossa hänen kohta 4-vuotias poikansa kertoi äidilleen piirtäneensä tälle ihanat joulukoristeet. Veitolan mentyä paikalle, hän huomasi kauhukseen pojan löytäneen hänen suosikkihuulipunansa ja piirtäneen sillä vessan kaapistot täyteen kiemuroita. Mitä Veitola tekee? Hän ei ala kirkumaan tai syyttelemään poikaansa, vaan saa hillittyä tunteensa. Ihailen häntä. Huutamisen sijaan hän valistaa poikaansa olemaan koskematta äidin meikkeihin ja piirtämään sen sijaan paperille.

Mitä lapsi tekee sillä aikaa, kun Veitola menee hakemaan jotain, jolla saa huulipunat pois kaapinovista? Hän tiputtaa saman huulipunan loput vessanpyttyyn ja vetää vessan. Tällä kertaa Veitola selittää pojalle, ettei tavaroita saa heittää vessanpyttyyn. Ja taas ilman räyhäämistä.

Veitola kertoo lapsena saaneensa piiskaa, " En ymmärtänyt syytä noihin rangaistuksiini lapsena enkä ymmärtänyt oikein aikuisenakaan. Tein tyhmästi, mutta en tarkoituksella pahaa. Päinvastoin. Olin tehnyt mielestäni ihania juttuja. Vanhempieni olisi mielestäni pitänyt olla rangaistuksissaan loogisia. Opin ymmärtämään heitä vasta taannoin. Silloin, kun huulipunalla tehdyt koristeet olivat alkusoittona sille, mitä tapahtui samana iltana."

Tällä kertaa Veitola ei saanut hillittyä kiukkuaan, kun huomasi poikansa levitelleen hänen uuden vartalovoidepurkkinsa seinälle jättimäiselle alueelle. Eikä poikaa auttanut edes hänen huudahduksensa: "Äiti, maalaan! Eikö ole hieno maalaus?" Äidin mielestä maalaus ei ollut hieno. Veitola romahti ja aleni huutamaan lapselle. Lapsi myös joutui nukahtamaan omaan itkuunsa.

Veitola toteaa, että hänen olisi myös silloin mennä sopimaan ja selittämään lapselle, miksi niin ei saanut tehdä. Hän ei kuitenkaan jaksanut, koska hänkin on vain ihminen. On niin lohdullista, ettei muutkaan aina jaksa sanoittaa lapselle tunteitaan, vaan sen sijaan he alentuvat lapsen tasolle huutamalla ja räyhäämällä jälkikasvulleen.

Olen kateellinen Veitolalle ja kaikille muille niille vanhemmille, jotka pystyvät nielemään kiukkunsa ja hillitsemään itsensä edellä mainittujen kaltaisissa tilanteissa. Minusta ei siihen ole. Valitettavasti.

"Pysähdy ja itses hillitse.
 Kuule sydäntäsi ja omaatuntoas.
 Hienoa on itsehillintä.
 Sun on parasta se oppia."

Sitä siis opettelemaan uudestaan ja uudestaan.