Siirry pääsisältöön

Viikonloppukuulumisia ja masukuvaa

No niin. Yks viikonloppu taas takana. Tänään vietetään isänpäivää ja onnittelinkin omaa isääni puhelimitse. Isi sai yhteislahjan tyttäriltään ja vaimoltaan. Kuulema lahjakortti timanttihiontaan, niin isi sitä nimitti. :) Miestäni en sen kummemmin muistanut, koska hän on vasta tulossa isäksi. Myöhemmin kyllä ajattelin häntä muistaa jonkinlaisella varustepaketilla. Mutta kaikki ajallaan. 

Niin, viikonlopusta. Ensinnäkin se meni flunssaa parannellessa, ollaan molemmat oltu taudissa koko viikko. Tottakai käytiin myös vähän ulkoilemassakin, jotta saatiin tärkeää raitistakin ilmaa. Muuten viikonloppu onkin mennyt sisätiloissa ja lähes tulkoon vaan koneen edessä istuessa. Olen näpytellyt avoimen yliopiston opintokokonaisuuden kahta viimeistä esseetä oikeen raivolla. Ne pitää palauttaa viimestään ens perjantaina ja nyt toinen niistä, se vaikeempi, on onneks jo valmis. Se käsitteli siis lapsen aivojen kehitystä jas siihen liittyviä riskitekijöitä. Oli muuten aikamoinen haaste tällaselle maallikolle saada jotain selkoo vaikeista lääketieteellisistä termeistä ja ilmaisuista. Muutamankin kerran herra Google oli oiva apu. Alkuviikosta olin jo vaipua epätoivoon esseen suhteen, mutta niin vaan väänsin sen sisulla valmiiks viikonlopun aikana. Oon ittestäni jopa hieman ylpee, samaan syssyyn kun piti tehä vielä muutama edelliseen työpaikkaan liittyvä rästihommakin. Aloitin myös jo toista esseetä, jonka aihe on jo paljon tutumpi ja osa jokaista työpäivää. Se käsittelee nimittäin oppimisvaikeuksia ja niiden yhteyttä käyttäytymisen ja tunne-elämän häiriöihin. Sitä olis aikaa kirjotella perjantai-iltaan, mutta aattelin rutistaa sen kuitenkin valmiiks jo alkuviikon aikana. 

Valvoin myös viime yönä aamukolmeen, mikä ei oo onnistunu piiitkään aikaan. Sain rauhassa kirjotella esseetä, kun ei telkustakaan tullu siihen aikaan enää mitään. Hoidin myös ihmissuhteita soittamalla rakkaalle hanilleni piiiitkän puhelun. Onneks tulee ees soiteltua, koska aikatauluvaikeuksien takia näkeminen jää ihan liian harvinaiseks herkuks. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja pohtia kaikenlaisia tulevaisuuteenkin liittyviä asioita. Hän  valmistuu myös pian ja se, mitä tekee tulevaisuudessa, alkaa olla ajankohtainen ajattelemisen aihe. Mulla on tietty vähän eri tilanne, mutta kyl toi gradun keskeneräisyys vaan painaa aika ilkeesti tuolla takaraivossa. Oon antanut ittelleni aikaa saada se valmiiks tammikuulle asti. Eri asia vain on, miten aikataulut pitävät kutinsa.

Ai niin, pientä painostusta on jo tullut asiasta, kun ei ole masukuvia näkynyt. Tässäpä siis kuvaa tältä päivältä rv 19+0. Alkaa olla jo vähän kokookin. Ihme kyllä, työkaverit entisellä ja nykyisellä työpaikalla eivät kaikki edelleenkään tiiä tai ei ainakaan oo ottanu asiaa puheeks. Mutta eiköhän niille asia selviä jossain vaiheessa. 



                               Tehtiin tänään ekat joulutortutkin ja kylläpä ne maistukin hyviltä.



Kommentit

  1. Oi, kivoja masukuvia :) Hauska seurata etenemistä täältä kaukaakin ;)

    Hyvin kyllä jaksat pakertaa. Mut muista myös levätä ja antaa itelle myös vähän anteeks ja joustoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses