Tyttöinä ja poikina kouluarjen keskellä

Jospa kirjottelisin koulumaailmaan liittyvää juttuaki välillä. Oon tosiaan pyöriny peruskoulujen käytävillä sijaisopettajana yli 10 vuotta. Kaupunki ja koulut on vaihtunu, mutta samanlaisia tyttöjä ja poikia niissä luokissa kuitenkin on. Mun gradukin liittyy tähän aiheeseen, joten jo senkin takia näitä asioita on tullu pyöriteltyä mielessä tässä lähiaikoina paljonkin. 

Millaisia tytöt ja pojat on koulussa? Huomioidaanko ne opettajan toimesta samalla tavalla? Yleistääkö opettaja sanomalla tytöt teki tätä tai pojat teki tuota. Niin ja tietysti stereotypiat siitä, millaisia tytöt ja pojat ovat oppijoina: tytöt on hyviä äikässä ja pojat taas matikassa, pojat pelaa jalkapalloo ja tytöt hyppää narua. Vai onko? Mun oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että edelleen kouluissa vallitsee selkeet sukupuolijaot eli oppilaat luokitellaan pääosin stereotypioiden mukaisesti. Jos seuraa jotain oppituntia, huomaa, että opettaja käyttäytyy hyvin usein eri tavalla tyttöjen kuin poikien kanssa. Osittain se on myös opettajakohtasta. Tietysti opettajan omat stereotypiat ja ennakkoasenteet ei voi olla vaikuttamatta asiaan.

Aika usein pojat on luokassa niitä äänekkäitä oppilaita ja tytöt taas hiljasia puurtajia. Pojat pitää ääntä ittestään ja vaatii opettajalta huomioita yleensä eri tavalla kuin tytöt. Jääkö opettajalle aikaa huomioida myös ne luokan hiljaset oppilaat, jotka stereotyyppisesti on tyttöjä? Jos opettajalla on luokassa 25 oppilasta, ja joukossa monta äänekästä poikaa, tai miksei tyttöäkin, väkisinkin vähemmälle huomiolle jää ne ei niin äänekkäät oppilaat. Valitettavasti. Opettajan työtä hankaloittaa myös se, että tytöt ja pojat on usein kiinnostuneita hieman erilaisista asioista. Se on hieman hankala yhtälö uuden asian opettamisen kannalta, koska asia pitäisi saada opetettua kerralla kaikille. Opettajakaan ei ole mikään akrobaatti, joka keksii jos jonkinmoisia keinoja opettaa niin, että kaikki oppilaat saataisiin oppimaan. Matikan tunnilla pitäs innostaa tyttöjä, joita matikka ei vois kiinnostaa yhtään vähempää ja äikän tunnilla taas poikia, jotka ei ymmärrä, miks suomen kielessä on niin monta sija- ja persoonamuotoo taivutuksineen. Hankalia juttuja. 

Oon huomannu tässä vuosien aikana, että aina ekaks oppii luokan äänekkäimpien ja kenties tuntia häiritsevien oppilaiden nimet, jotka on useimmiten poikia. Nimiä joutuu toistamaan niin monta kertaa, kun taas toisaalta oon itekki huomannu, etten valitettavasti välttämättä muista ollenkaan niiden muutaman hiljaisen, omissa oloissaan viihtyvän tytön nimee. En edes useemman päivän tai viikon sijaistuksen jälkeen. Sijaistin alkuvuodesta kutosia useemman viikon ajan ja todellaki muistin luokan poikien nimet ja valtaosan myöskin tytöistä, mutta koetta korjatessa tai tunnilla piti oikein muistella muutaman tytön nimee. Siinä luokassa stereotypiat sai aikamoista kyytiä, koska luokan hankalimmat tapaukset oli pääosin tyttöjä ja hiljaset ahkeroijat molempaa sukupuolta. 

Ehkä stereotypiat oli voimakkaammat sillon 80-ja 90-luvuilla, kun ite kävin koulua. Luokan paras oppilas ja opettajan suosikki oli aina tyttö ja luokan raisuimmat tapaukset tottakai poikia. Sitä en osaa sanoo, vaikuttiko sukupuoli silloin tai vaikuttaako se nyt oppilaan arviointiin. Voi olla, että jotkut opettajat antavat sen vaikuttaa, vaikka niinhän ei sais olla. Äidinkielen tunnilla poika saa opettajan silmissä lisäpisteitä, kun osaa kirjoittaa omia juttuja, koska pojan kielellinen osaaminen on aina jotenki tytön osaamista hienompi juttu. Vai onko? Matikan tunnilla juttu vois olla päinvastoin, tyttöjä arvioidaan lievemmin kriteerein kuin poikia. 

Nää oli nyt aika stereotyyppisia ja yleistettyjä juttuja. Mut ku se ny on niin, tai ainaki melkein. Sukupuolineutraalius on tavoite ja opettajat on lähes yksimielisiä siitä, että myös käyttäytyvät niin, vaikka totuus on toinen. Ainakin oman kokemukseni ja graduuni keräämien vastausten mukaan. 

Siinäpä sitä mietittävää, itse kullekin. Onko asia siis edellenkin näin mustavalkonen? Toivottavasti ei.