Siirry pääsisältöön

Vastauksia Liebster-haasteeseen



Liebster-säännöt

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta sait palkinnon. 

Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro tästä maininnasta heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Toivo, että ihmiset, joille annoit palkinnon, jakavat sen edelleen eteenpäin omille viidelle suosikilleen.

Kiitos Suski haasteesta. Olipa vaikee miettiä suosikkeja.

Luulen, että tän on tehny jo aika moni, mutta laitetaas nyt kuitenkin eteenpäin ees muutamaan blogiin. 


Ketustelua -blogin löysin vasta viime vuoden lopulla, kun tapasin bloginpitäjän lastemme kautta. Mielenkiintoinen ja viihdyttävä.

Aaltoillen -blogiin törmäsin muistaakseni erään ryhmän kautta. Blogissa pohditaan lapsen kehitystä ja testaillaan erilaisia asioita.

Elämää ja Unelmia -blogiin löysin muistaakseni samaa reittiä kuin edelliseenkin. Ei oo päivittyny hetkeen, pohditaan oman lapsen kehitystä ja on kerrottu ainakin kestovaippailusta.





Top 5 hyvän mielen tuojat:
soitto ystävälle
siivottu koti
pienet, rakkaudella tehdyt teot ( tuo kaupasta pyytämättä jotain pientä)
oma lapsi ja hänen kehityksensä seuraaminen
kaksi rakasta kattimattistamme

Top 5 asiat joita tarvitsen päivittäin:

oman vauvan hymyt ja ilmeet
oman miehen läheisyys
oikeanlainen huumori
omaa aikaa
kissaterapia




Top 5 kirjat:
(en osaa nimetä viittä erillistä kirjaa)
sairaaladekkarit (Tess Gerritsen, Henry Denker, Michael Connelly)
Tuija Lehtisen tuotanto
Leena Lehtolaisen tuotanto
Pirjo Rissasen tuotanto
Vuoden mutsi (on vielä lukematta, mutta otteita oon kuullu)

Top 5 laulajat/bändit:

Daughtry
The Giant Leap
David Cook
Johanna Kurkela
Juha Tapio




Top 5 materialistiset lahjatoiveet:
oma(koti)talo
mökki jostain ihanan järven rannalta
uusia huonekaluja (yhtenäisemmät värit)
kuivausrumpu
uusia, vähän hinnakkaampia vaatteita

Top 5 ruoat: ( tullu täyteen ruoista, joten listasin myös jälkkäreitä)

lasagnette
kanapasta
Kotipizzan pizza (Pirkkala)
Brita-kakkuhesdelmäsalaatti 

Top 5 matka-/käyntikohteet:

Joku Keski-Euroopan maa (Alpit)
Thaimaa (aurinkoa ja lämpöä)
Malta (häämatkakohde, voisin lähtee uuestaanki)
Pohjois-Suomen joku hiihtokeskus (Ylläs, Ruka)
Florida (siellä olis sukulaisia)




Top 5 adjektiivit, jotka kuvaavat itseä:
huumorintajuinen
asiat rennosti ottava
jalat maassa pitävä
puolensa pitävä
sosiaalinen

Top 5 asiat joista unelmoin:

valmistuminen
suurempi perhe
mukava työpaikka 
säännöllinen palkka
omakotitalo




Top 5 elämänohjeet:
Älä ressaa turhista.
Nauru pidentää ikää.
Elä ja anna toisten elää.
Sen minkä voisit tehdä tänään, tee vasta huomenna. (niin tyypillistä mulle)Rakkaus ei koskaan häviä.




Kommentit

  1. Hey kuuluuks noi top 5 jutut kanssa liebster blogiin? Oon joo tehny saanu ja jakanu muutamanki liebsterin mutta mikäpä siinä kiitos. :)

    VastaaPoista
  2. Moi! Tollasena mä ton haasteen sain. Voihan olla, et niitä on erilaisia versioita. En osaa sanoo. Ja ollos hyvä vaan. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses