Siirry pääsisältöön

Murunen sairastaa


kuvissa poika aiemmin tänä vuonna

Murunen on ollu kuumeessa jo kohta viikon verran. Viime viikonloppuna oli vaan pientä lämpöö ja oltiin ihan normaalisti pihallakin. Sunnuntai-iltana nousi kuume jo lähemmäks 38:aa, joten soitin hoitotädille, ettei poika tule ennen keskiviikkoa hoitoon. Mä jäin siis kotiin pojan kanssa, koska mies ei voi olla pois töistä ainakaan noin montaa päivää. Töitä olis ollu tarjolla yhelle päivälle, mutta eiköhän niitä ala kohta puoliin ilmaantumaan muutenkin.

Hengailtiin pojan kanssa vaan kotosalla oikeestaan torstai-iltapäivään asti, jollon mies tuli jo aikasemmin kotiin (ennen klo 16) ja mä pääsin hengähtään lastentarvikekirppiskierroksen merkeissä. Alkuviikko olikin mennyt tutun kaavan mukaan. Poika ylös viimestään puoli kasi, kasilta aamupuuro. Telkkari auki ja kattelemaan Lentokenttää ja kaikkia muita katottavia ohjelmia, joita tulee siihen aikaan. Ja ne samat ohjelmat muuten tulee joka arkipäivä, sen huomasin. Mua rupes aika pian puuduttamaan pelkkä sisällä olo ja käytiinkin pojan kanssa hakemassa posti laatikosta, jotta saatiin nauttia edes hetki ulkoilmasta. Siinä oli meiän kaikki ulkoilut perjantaihin asti. Me vaan istua möllöteltiin sohvalla, jonne tein pojalle oman pesän, jossa hän sit nukkukin useemmat unet päivän aikana. Mies teki pitkää päivää töissä, joten mulla ei ollu muuta vaihtoehtoo, kun viettää pojan kanssa kaikki päivät kotosalla.

Kuumeesta huolimatta poika jaksaa leikkiä ihan normaalisti ja mää saatoin ihan vähän torkkua sohvalla ja havahtua pojan tekevän jotain kiellettyä. Samalla lailla poika jaksaa kiivetä pöydälle (jos tuoli jäänyt laittamatta pöydän alle), kaataa kissan vesikupin, tyhjentää vispilöitä, salaattiottimia ja muuta mukavaa ja levitellä ne pitkin asuntoa. Tottakai myös kaukosäädin on pakko ottaa ja vaihtaa kanavaa juuri sillon, kun ei tarttis. Kaukosäätimestä (puuttuu patterikotelon suojus, poika rikko sen)on kiva irrottaa patterit ja työntää ne sohvan alle. Niin ja sälekaihtimia on pakko mennä räpeltämään, kattoo huomaako kukaan ja jatkaa pirullisesti toimintaa. On siis kiirettä pitäny täällä kotona.

Murunen ei siis menny keskiviikkona hoitoon eikä loppuviikollakaan. Laitoin hoitajalle viestiä asiasta ja siellä on neljästä lapsesta kolme ollu yhen tai useemman päivän pois. Tais siis tauti iskee kunnolla. Mä oisin mielihyvin laittanu pojan hoitoon, mutta ei kunto vielä sallinu sitä. Keskiviikko-iltana nousi kuume jo päälle 38:aan, mutta laski aamuksi vähän reilu 37:ään. Samoin tapahtu myös torstaina. Perjantaiaamuna Murusella oli enää pientä lämpöö, joten ajateltiin tehäkii jotain päivän aikana, lähtee pois kotoo. Soitin kuitenki aamusta terveyspalvelujen neuvontaan ja ne anto sieltä lääkäriajan iltapäivälle. Mies meni pojan kanssa, koska mä kävin tekemässä kypsärin yliopistolla. Onneks meni, sillä lääkäritäti totes tulehdukset molemmissa korvissa ja määräs antibioottikuurin.

Eilen illalla kuume pomppas jo 39:ään ja me huolestuttiin ja mietittiin käyntiä ensiavussa, Mies kuitenkin soitti taas terveyspalvelujen neuvontaan ja siellä sairaanhoitaja rauhoitteli ja kerto antibioottikuurin voivan nostaa kuumeen korkeaksikin, joten ei lähetty näytille. Tukkonen poika on myös, räkää riittää ihan kiitettävästi. Lääkkeeksi sairaanhoitaja käski antaa nestemäistä Buranaa tai vastaavaa, jota meillä on ja ollaan annettu pojalle muutaman päivän ajan.



Päivystykseen meitä ei lähetetty, koska poika on pirteä ja syö hyvin. Ruoka on maittanu jopa normaalia paremmin. Syöminen vaan on tylsää puuhaa, kun ruokaa ei saa heitellä ympäriinsä eikä maitomukia kaataa pöydälle. Kaikki kiva on siis kiellettyä, mutta kaikkea on pakko kokeilla pieni virne naamalla.

Meillä oli suunnitelmissa mennä sunnuntaina kattoon Eliittikisoja Ratinaan koko porukalla, mut se jää nyt vaan haaveeks. Sairaanhoitaja-täti kerto kuumeen kestävän kolmisen päivää, joten koko viikonloppu vaan sairastellaan ja ilmeisesti vielä maanantai pitää olla pois hoidosta. Mä en tykkää, mutta eipä sille voi mitään. Etusijalla on kuitenkin poika ja pojan terveys.

Niin ja kaikki lähti puhkeamassa olevista poskihampaista, joiden ajateltiin olevan syynä viime viikonlopun pieneen lämpöön.

Edit. Just tultiin Acutan ensiavusta. Murusen kuume lähenteli neljääkymmentä ja poika huusi hysteerisesti herättyään kesken unien. Mies soitti ensiapuun ja käskivät lähtee näytille. Lääkäri katto korvat, kuunteli keuhkot (mitä omalääkäri ei jostain syystä tehny), katto suuhun ja mittas kuumeen. Saatiin resepti vahvemmalle kipulääkkelle ja eka satsi jo ensiavussa. Poika piristy heti, kun pääsi viileeseen (alle 10 astetta) ulkoilmaan ja oli jo oma ittensä, kun päästiin ensiapuun. Nyt siis ootellaan kuumeen laskemista ja levätään vaan. Ainakin maanantai menee vielä kotona.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses