Siirry pääsisältöön

Penkkiurheilusta






Mä olen innokas penkkiurheilija, ollu jo tosi kauan. Lajeista mua kiinnostaa lähes kaikki, moottoriurheilu, ratsastus ja muu hevosurheilu on melkein ainuita, jotka ei nappaa jonkun tanssin lisäks. Jääkiekko, talvi- ja yleisurheilu on ehkä ne kaikkein mielenkiintosimmat lajit. Kuten jo alotustekstissä kerroin, mun sydän on ollu mustavalkonen jo yläasteelta asti. Kun asuin kotona, käytiin kattelemassa pelejäkin Kuopiossa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussaki asti. Isi meitä sinne kuskaili.

Joka vuosi kattelen jääkiekon MM- kisat, nyt näinä kahtena kotonaolo-kesänä on tullu lisäks jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisat, Lontoon olympialaiset, jalkapallossa maanosan mestareitten cup, nuorten yleisurheilun EM-kisat (käytiin kattomassaki) ja nyt vielä yleisurheilun MM-kisat. Katottavaa on siis riittäny monelle päivälle. Yleensä mä vielä pyrin kattelemaan kaikki telkusta tulevat lajit ja ottelut.

Mä itte oon tosi huono urheilemaan. Syksyllä 2008 tosin juoksin miehen kanssa puolimaratonin Jyväskylässä, siinä mun suurimmat saavutukset. Sen jälkeen oon aina välillä alottanu juoksemisen hetkeks aikaa ja lopettanu ja sit myöhemmin alottanu uudelleen. Tällä hetkellä mun lenkit on aika vähäsiä, pitäs tsempata sen suhteen. Luultavasti mun polvi ja nilkka ei kestäs enää juoksemista ollenkaan, mut voihan sitä aina yrittää. Mä oon vaan itte niin huono lähtemään mihinkään ja mies juoksee sen verran kovempaa kun mä, ettei siitä saa lenkkikaveria. Tässä asia, jossa mun pitäs tsempata oikeen kunnolla.

Kunnioitan suuresti eri lajien urheilijoita ja niitä ihmisiä, jotka haluu testata omaa kuntoaan kilpailemalla. Tänään mun mies ja meiän ystäviä ottelivat läpi kaikki 7-ottelun lajit. Mä keskityin vahtimaan juuri kävelemään oppinutta poikaa ja ottamaan kuvia. Nostan kyllä hattua jokaiselle heistä, sillä mä en ois pystyny samaan.

Kommentit

  1. Et sie kauhean huono ole urheilemaan, jos puolimaratonin olet vetäissyt! Minunki on pakko myöntää, että toljotin mm-kisoja ja viime olympialaisia vaikka ei pieneen mieleen tulis alkaa jotain hulluna harrastelemaan. Päätelmäni on, että on vittu vanhuus tullu (ikinä ennen mitään urheilua oo kattonu). Meikän lemppareita on karvaisten isojen miesten lajit: kiekonheitto, keihäs ja pikamatkat. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses