Siirry pääsisältöön

Jännän äärellä


Mulla on monta postausta luonnosvaiheessa ja kirjottelen ne valmiiks piakkoin. Nyt aattelin kuitenki kertoilla Natiaisen kuulumisia. Murusen touhuista on tulossa oma postauksensa, kun saan sen kirjoteltua.

Tänään on rv. 38+1. Kävin eilen vauvan painoarvioultrassa, sillä kuukauden takaisessa, vauvan tarjonnan tsekkausultran yhteydessä, huomattiin, että vauva on kasvanut ihan jonkun verran kesäkuiseen ultraan verrattuna. Mullahan on siis noita ylimääräsiä ultria epilepsialääkityksen takia. Syyksi tälle kasvupyrähdykselle eilinen lääkäri (eri kuin muilla kerroilla) arveli joko raskausdiabetesta (yksi arvo just viiterajalla) tai "väärää" laskettua aikaa. Vauva on ollut koko ajan hieman isompi kuin keskimäärin tietyillä raskausviikoilla.

Eilisen ultran perusteella selvisi, että vauvan painoarvio on tällä hetkellä n. 3,5 kiloa ja tästä olis vielä kaks viikkoo laskettuun aikaan. Jos mulla ei ois tota radia, lääkäri ei ois laittanu mulle lähetettä äitipolille ja todennäkösesti käynnistykseen, sillä kaikki mitatut arvot oli kuitenki samoilla prosenteilla (päänympärys, vatsanympärys, reisiluun mitta). Nyt sit kuitenki odotellaan soittoa Taysista ja aikaa sinne. Luultavammin käynnistys tapahtuu ens viikon aikana. Lasketun ajan yli raskauden ei todennäkösesti anneta mennä. Lääkäri myös tsekkas paikat ja kaikki sen suhteen ok. Myös lantion leveys riittää synnyttämään keskimäärästä isomman lapsen.

Nyt siis vain odotellaan. Vauva saa syntyä jo nyt, mutta joka tapauksessa Natiainen tulee maailmaan parin viikon sisällä. Mun olojen suhteen kiirettä ei oo, sillä ainut ongelma on noi liitoskivut. Pitkää yhtäjaksosta kävelyä ei salli enää tehä, mut muuten olo on ok.

Lapsenhoitokuviot on vielä hieman auki, mutta toivottavasti ne selkiytys. Ei tarvis panikoida, mihin laittaa esikoinen h-hetkellä.

Tässä vielä mahakuvaa maanantailta rv. 37+6

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuen uudistus (postaussarja, osa 1: Miksi tuen uudistus?)

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja samalla perusopetuslaki uudistuu 1.8.2025. Se aiheuttaa monia muutoksia tästä syksystä alkaen koulutyössä ja myös eskarin puolella. Olen itse työskennellyt jo pitkään koulumaailmassa ja vahvasti sitä mieltä, että tukea tuli uudistaa, sillä nykyinen kolmiportainen tuki ei toimi koko Suomen jokaisessa koulussa niin kuin sen suunniteltiin toteutuvan. Itse olisin kyllä todennäköisesti muuttanut tukea, mutta en näin radikaalisti kuin nyt tehdään. Tuen uudistus on kirjattu Petteri Orpon hallitusohjelmaan ja nyt se laitetaan täytäntöön. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 31.12.2024. Tämän kevään aikana alkoi uudistustyö, joka tulee kestämään useita vuosia. On siis tosiasia, että kaikki ei tule olemaan valmista, kun koulut alkavat ensi viikolla.  Miksi tuen uudistus?  Julkisessa keskustelussa on jo kauan puhuttu tuen epätasaisesta jakautumisesta erityisesti tehostettua tukea tarvitsevien oppilaiden   osalta. Käytännössä tämä on tarkoittanu...

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä m...

Tuen uudistus (postaussarja: uudet termit) Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt perusopetuslaki 20 b §

 Tuen uudistus tuo opeteltavaksi kasan uusia termejä ja lainkohtia. Käyn tässä sarjassa läpi olennaisimmat termit ja linkkaan ne lainkohdat, jotka liittyvät suoraan koulun tukitoimiin. Tiedot ovat peräisin OPH:n ja OKM:n webinaareista sekä Pirjo Koivulan koulutuksesta. Oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä kuvaava kuva on peräisin Sipoon tuen käsikirjasta, linkki löytyy alempaa. Hienoa, että löytyy myös jo päivitettyjä tuen käsikirjoja, joita voi hyödyntää muutkin. Kiitos tästä!    Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat keskeinen osa toimintakulttuuria. Toimintakultturiin kuuluvat kaikki kouluyhteisön piirissä olevat henkilöt, se edistää oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja niihin liittyy vahvasti oppilaiden osallisuus, oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen sekä kouluun kiinnittyminen. Näiden opetusjärjestelyiden  avulla on tarkoitus ennakoida ja ehkäistä suurempien haasteiden muodostumista ja ennen kaikkea välttää suuremm...