Meidän Murunen (kuvia)

On pitäny jo pitkään kirjotella myös Murusen kuulumisia, mutta se on vaan jääny jostain syystä tekemättä. Nyt aattelin kertoilla reilu 2-vuotiaan pienen pojan terveisiä kuvien kera.

Murunen täytti huhtikuussa 2 vuotta ja tuntuu, että siitä lähtien elämä on ollut jokapäiväistä kieltämistä ja käskemistä. Ei-sana on tullut hyvin tutuksi. Toinen kissoista on ollut erityisesti tulilinjalla, mutta onneks kyseessä on asiaan yllättävänkin rauhallisesti suhtautuva kolli. Murunen saa repiä hännästä ja turkista aika huoletta ja puututaan asiaan kyllä aina, kun huomataan pojan taas olevan kissan kimpussa. Toinen kissa onneks vetäytyy kauemmas, jos/kun Murunen yrittää lähestyä sitä.

Tottakai kasvavan lapsen on myös kokeiltava omia rajojaan ja samalla äitin ja isin hermoja. Vaikka on sanottu monta kymmentä kertaa aiemmin, ettei äitiä tai isiä saa potkia, lyödä tai raapia, niin silti samasta asiasta saa jälleen kerran huomauttaa uudestaan. Murusta on erityisesti kielletty hyppimästä ja menemästä äitin mahan päälle, mutta jotenkin tämäkin kielto unohtuu ja mä saan olla jatkuvasti varuillani Murusen äkkinäisten liikkeitten takia.

Rakas pieni miehenalku on verbaalisesti lahjakas eikä meillä oo hiljasta hetkee ennen kun poika on nukkumassa. Suu käy koko ajan ja puhetta tulee monta lausetta putkeen. Tällä hetkellä on tärkeetä selittää koko ajan, mitä poika on tekemässä. Poika matkii myös aikuisia hyvinkin tarkasti. Saa siis varoo tarkasti omia sanojansa.

Poika on myös varsin omatoiminen, mikä on toisaalta hyvä juttu, mutta toisaalta häntä saa olla jatkuvasti vahtimassa. Lauantaina leivottiin ja Murunen päätti alottaa leipomisen ittekseen ja kyllähän siitä aikamoinen sotku tuli, kun sokerit, vehnä-, peruna- ja kaakaojauhot oli pitkin lattioita. Mutta eihän poika muuten opi, mulla ei vaan meinannu enää kärsivällisyys riittää, sillä sama homma jatku taikinan teon aikanakin. Poika oli kuitenki kovin mielissään, kun pääsi auttamaan äitiä ja olemaan mukana. Potalla käynnin jälkeen täytyy olla nopea ja auttaa poikaa ennen kuin hän onnistuu kippaamaan tuotoksensa pöntön viereen lattialle. Niin on käyny muutaman kerran. Pottailut sujuu muuten hyvin. Poika on ollut jo jostain heinäkuulta asti ilman vaippaa päivisin ja tässä kuussa hän ei oo huolinu enää yövaippaakaan. Muutamat vahinkopissat on tullu, mutta sehän on vielä ihan luonnollista. Meillä ei oo siis kahta vaippaikästä samaan aikaan, mikä on vaan mukava juttu kaikkien kannalta.

Yöunet on ollu meillä suurin ongelma koko tämän vajaa 2,5 vuotta. Poika herää yleensä joka yö vähintään kerran. Tällä hetkellä poika vielä nukkuukin meiän välissä, koska siinä näyttää olevan paras paikka kaikkien yöunien kannalta. Tarkotuksena oli siirtää poika takas omaan sänkyyn ja huoneeseen nukkumaan ennen Natiaisen syntymää, mutta ei taia enää onnistua.

Murusen lempipuuhaa on piirtäminen. Onneksi valtaosa piirroksista pysyy paperilla, mutta kyllä seinät ja lattia on saanu jo osansa. On jännä myös seurata, kuinka etevä poika on erilaisten teknisten laitteiden kanssa. Xboxin saa päälle ja pois, mun ja miehen puhelimiin piti jo laittaa lukitus, ettei poika pääse soitteleen omia puheluitaan ym. ja rakastaa tabletilla piirtämistä ja pelailua. Muuten Murunen olis koko ajan sammuttamassa ja laittamassa päälle tai sekottamassa kokonaan mun ja miehen tietokoneita.

Murunen ei oo vielä jättäny päiväunia pois, vaan nukkuu semmoset 1-2 tunnin unet. Arkisin päivähoidossa muiden hoitolasten kanssa ja kotosalla yleensä rattaissa pihalla. Toivottavasti poika ei ihan keksi jättää päiväunia pois, sillä se on ainut rauhallinen hetki päivästä, kun voi tehdä esimerkiks kotihommia ilman pientä apuria.

Yleensähän lapset ovat paljon äidin perään ja äiti on se tärkein. Meillä on toisin päin. Jos isi vain on saatavilla, poika menee hänen luokseen. Syynä tähän on miehen pitämä hoitovapaa keväällä 2013, kun poika oli noin vuoden ikänen. Isi ja poika sai viettää aika kahestaan. Ihaillen seuraan edelleen miehen ja Murusen yhteisiä tekemisiä. Vasta vähän aikaa, on myös äiti kelvannut lohduttajaksi.

<3