Siirry pääsisältöön

Imetys: hyvän äidin kriteeri?

Kirjottelin tästä aiheesta jo pari vuotta sitten esikoisen syntymän jälkeen. Murunen sai pumpattua maitoo kahen kuukauden ikään asti korvikkeen rinnalla ja sen jälkeen siirryttiin pelkälle korvikkeelle. Olin laiska äiti, kun en jaksanu pumppailla. Syy imetyksen hankaluuteen oli se, että pojan alahuuli oli ylähuulen alla, jolloin ei saanu oikeenlaista otetta ja menetti vaan hermonsa. Murunen oli siis pullolapsi, mutta silti hänestä on kasvanut hurmaava ja täyspäinen (?) uhmis ja isoveli.

Neitonen sai tissiä korvikkeen rinnalla kahen kuukauden ikään saakka, mut sit riitti neitin mielestä. En jaksanu huudattaa tyttöö, jota varmasti rasitti ja rasittaa edelleen "pakkosyöttäminen" 3-4 tunnin välein pienipainosuuden takia. Tyttö kyllä suostu syömään tissistä välillä pidempiäkin aikoja, mutta harvoin. Päivittäin sai kuitenki mun omaa maitoo tonne 2 kk ikään asti. Nyt Tyty on saanu parin viikon ajan vaan korviketta ja sillä meillä mennään. Olen jälleen laiska äiti, joka ei edelleenkään jaksa pumpata maitoo lapselleen, vaan lapsi joutuu syömään tuttipullosta (paha, paha juttu) pelkkää korviketta (toinen paha juttu).

Tämä aihe aiheuttaa aina keskustelua. Osa äideistä puolustaa täysimetystä eivätkä he halua edes opettaa lasta pullolle. Ok, mutta ei siitä kannata nostaa kamalaa meteliä eikä se ole pahasta, jos lapsi oppii syömään myös pullosta. Siis mun mielestä. Mä oon siis huono äiti, kun mä en oo imettäny lapsiani kuin vähän aikaa ja lapsistani on tullut pullolapsia, koska silloin lapsi ei voi saada yhtä paljon läheisyyttä kuin äitin tissillä ruokitut. Mä en oo samaa mieltä. Myös pullosta syötettäessä lapsi saa läheisyyttä ja  turvaa. Silloin on myös koko ajan läsnä tärkee ihminen, mutta sen ei tartte olla äiti. Myös isi voi osallistua lapsen ruokkimiseen joko säännöllisesti tai tarvittaessa.Mun mielestä myös tämä on tärkeetä, sillä niin äitiki saa hieman lepoaikaa ja isi ( tai joku muu aikuinen) voi syöttää vauvaa välillä.

Rintamaidossa on enemmän ravinteita ja muita tärkeitä aineita kuin korvikkeessa. On varmasti, mutta välillä tuntuu siltä, että tissimaito on ainut ja oikea vauvanruoka, vaikka kaikki ei syystä tai toisesta (mitä muut ei välttämättä tiedä arvostellessaan toisia) pysty, halua tai voikaan imettää lastaan. Tuleeko meiän lapsista sitten paljon sairastelevia ja etäisiä lapsia, kun ne saa vaan korviketta? Mun mielestä ei. Vertailu on ärsyttävää ja jotenki turhaa, koska joka tapauksessa lapset on yksilöitä ja on mahollista, että korvikelapsi sairasteleeki vähemmän kun täysimetetty lapsi. On hyvä, että äiti saa myös faktatietoa imetyksen tärkeydestä, mutta ainaki mä oon kokenu, että jotkut jaksaa sanoo asiasta jatkuvasti, vaikka asia on tullu jo selväks. Joku tuore äiti voi lannistua aivan täysin, kun ei pystykään syystä tai toisesta ruokkimaan itse lastaan, koska hän tietää, miten tärkeää imettäminen on lapsen kannalta. Ei sekään oo oikein, että äiti syyllistää itteensä siitä, että hän joutuu toimimaan toisin kuin pitäisi (muiden mielestä) tehä. Imetyksen epäonnistuminen on joillekin äideille kauhun paikka ja sit siitä vielä syyllistetään. Ei näin pitäis olla, koska eikö pääasia oo kuitenki se, että vauva saa riittävästi ravintoa tulipa se sitten tissistä tai kaupan korvikkeesta.

Imetys on tärkeää ja siihen kannustetaan, mutta silti hyvän äidin kriteeri ei voi olla se, että pystyy itse ruokkimaan lastaan. Se kun ei onnistu kaikilta millään. Ja jokainen äiti yrittää tehä parhaansa lapsensa eteen heti syntymästä asti ja siihen kaikkia pitäs tukea ja kannustaa. Äitien ei pitäs olla niin ehdottomia tai suorastaan fanaattisia toisia äitejä kohtaan, vaan ymmärtää myös heiän erilaiset menettelytavat ja mielipiteet, vaikka olis itte eri mieltä asiasta. Syyllistäminen ei aiheuta kun pahaa mieltä, varsinkin tuoreille äideille, joiden mielialat heittelee jo muutenki. Siispä ei heitetä enää vettä kaivoon tämän asian suhteen. Jooko?

Kommentit

  1. Neuvolassa lisätään helposti (vahingossa?) paineita, kun siellä kuulee vielä virheellisiä kommentteja siitä, että imettämään pystyy kyllä, jos vaan jaksaa yrittää lannistumatta riittävän kauan. Mullakin muutama kaveri yrittänyt kuukausitolkulla ja uupunut aivan. Jostain luin (Vauva-lehti?), että suomalaislapsia imetetään KESKIMÄÄRIN 7 kk, josta täysimetystä 3 kk. Tavoiteltuun 6 kk täysimetykseen päätyy 10 %.

    Ehkä imetysongelmista ei puhuta etukäteen, koska siitä stressaaminen vois hankaloittaa asiaa entisestään. Mutta jälkikäteen neuvolassa vois aika pian todeta, ettei se monilla vaan onnistu ja muut vaihtoehdot on olemassa syystä.
    Ei kukaan erota kouluikäisestä enää, että ketä on ruokittu pullosta, ketä tissistä, kellä oli kestovaipat ja kellä kertsit, kuka nukkui perhepedissä 5-vuotiaaksi ja kellä oli alusta saakka oma huone tai kuka söi purkkisoseita ja kenen äiti poimi luomuporkkanoita kuunvalossa.

    Asioista on mielenkiintoista keskustella, mutta tässäkin aihealueessa olis hyvä muistaa hienotunteisuus, eikä tykittää omia valintoja ainoana totuutena

    VastaaPoista
  2. Todellakin hienotunteisuus. Mä yritin ja olisin halunnu jatkaa, mutta vauva ei ja se nyt meni niin. Ehkä sit mahollisen kolmannen lapsen kanssa onnistus. Tosin sen näkee sit ja etukäteen asiasta on kuitenkaan turha ottaa paineita, vaikka todellakin tuntuu, että imetys näyttää olevan hyvän äidin kriteeri. Neuvolassakaan ei enää 2 kk neuvolakäynnillä uskottu ees osittaisimetykseen, kun täti totes, että kirjaan tänne, ettet enää imetä. Ei tullu sanottua mitään, vaikka ois pitäny. Vaikka tottahan se oli.

    Tänään mua katottiin vähän oudosti, kun lämmitin Tytylle maitoo tuttipullosta enkä antanu omaa maitoo, vaikka mitäpä se asia muille kuuluu, miten meiän tyttö saa maitonsa. Tyytyväinen oli kuitenkin ja pullo oli pian tyhjä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses