Siirry pääsisältöön

Subjektiivinen päivähoito: oikeus vai vääryys

Aluks alkukesän tuntemuksia:

Tiiän, että nyt sohasen muurahaispesää, mutta asia on meiän perheessä hyvinkin ajankohtanen. Elo-syyskuun vaihteessa syntyy vauva ja esikoinen on sillon vajaa 2,5-vuotias. Poika on ollu perhepäivähoidossa viime elokuulta, mutta on nyt heinäkuun ja myös puolet elokuusta kotona. Sen jälkeen poika jatkaa hoidossa. Moni kysyy, miksi, vaikka mä oon vauvan kanssa kotona. Asiat ei oo aina niin mustavalkosia ja tätäkin asiaa pohdittiin kauan.

Punnittiin asiaa niin rahallisesti kuin mun oman ja myös pojan jaksamisen kannalta. Poika oli pienestä pitäen huono nukkuja. Välillä valvottiin lähes aamukuuteen. Nyt meillä on vielä eri tilanne, kun mies on arkipäivät töissä ja myös hänen tulisi saada nukkua. Jos myös tuleva Natiainen on yhtä huono nukkuja kun Murunen, mun jaksaminen on tiukilla. Joku totes  jollain keskustelupalstalla, ettei saisi haluta lisää lapsia, jos ei kykene hoitamaan niitä kotona. Mä inhoon tollasia kommentteja. Muutenkin nää on perhekohtasia asioita. Aina.

Rahallisesti hoidon jatkaminen ei oo kannattavaa, mutta mä epäilen mun omaa jaksamista, jos poika on päivät kotona. Todellakaan joka päivä en oo lasta viemässä hoitoon, mutta varmaan kerran, pari viikossa. Tilannettahan ei voi tietää etukäteen, mutta siihen on nyt kuitenki varauduttu. Toinen juttu on se, etten mä kykene tarjoamaan samanikästen seuraa ja erilaisia virikkeitä niin paljon kuin hoidossa on mahollista. Poika tykkää lähtee hoitoon, koska siellä on leikkiseuraa ja mukava hoitotäti. Meillä ei myöskään oo tässä ihan lähellä samanikästä leikkiseuraa tarjolla.

Edit. 30.11.

Pojan viimeinen hoitopäivä oli perjantaina ja ollaan kiitollisia siitä, että poika sai olla hoidossa tänne asti eli lähes koko syksyn ja hoitopäiviä oli kuitenki enemmän, kun aattelin. Kuten arveltiin, vauvan unirytmit on ollu kovasti hakusessa, tosin tällä kertaa niukan painonnousun takia, joten 3 tunnin säännölliset syötöt eivät oo voineet olla vaikuttamatta tytön rytmeihin. Muuten Tyty nukkuu yleensä yönsä hyvin, kunhan rupee yöunille (tänään puol kolmen maissa), mutta me vanhemmat ollaan taas nukuttu huonoja yöunia oikeestaan Tytyn syntymästä, eli syyskuun alusta, asti. Mulla olis ollu kotona tosi rankkaa kahen pienen lapsen kanssa, joiden unirytmit on aivan erilaiset ja Murusen kanssa ei voi luistaa tietyistä päivän rutiineistakaan. Murunen on vielä sen verran mustasukkanen vauvasta, että oikeestaan vaan isi kelpaa ja äiti kelpaa ehkä just ja just, tosin nyt jo useemmin ku aiemmin, joten päivät ois voinu olla aika mielenkiintosia. Jo nyt meiän aamut on ollu välillä lähes katastrofaalisia, kun poika ei suostu nousemaan sängystä saati menemään potalle ja myös sisä- ja ulkovaatteiden pukeminen on ollu tosi vaikeeta, koska pojan oma tahto alkaa olla niin vahva. Murunen myös saattaa lyödä, heittää siskoa jollain lelulla, potkasta päähän näin esimerkiks, joten koko ajan saa olla tarkkana ja silmät selässäki.

Oon tyytyväinen myös siihen, ettei mun oo tarvinnu taistella pojan aamupalan, lounaan ja välipalan syönnin suhteen ku viikonloppusin, sillä täällä kotona se on niin vaikeeta ja äitin ja isin hermot todellaki koetuksella. Murusen perhepäivähoitaja, mutta erityisesti toiset hoitolapset, on ollu pojalle tosi tärkeitä, joten saas nähä, miten nyt käy, kun hoitoon ei enää mennäkään pitkään aikaan.

Vielä enemmän tulee varmasti aiheuttamaan kritiikkiä meiän päätös laittaa tyttö hoitoon jo ens syksynä. Mies pitää kesälomansa ja sen jälkeen molemmat lapset lähtee hoitoon ja syy on sama, kun pojan päivähoidon jatkamisenkin, mun oma jaksaminen. Eikä nykystä suuremmat tulotkaan olis pahitteeks, mutta ennen kaikkea kaipaan paluuta koulumaailmaan sen hektisyydestä ja yllätyksellisistä päivistä huolimatta. Näin meillä, muut tehköön, miten parhaaks kokevat. Kuten oon jo aiemmin todennu, musta ei valitettavasti oo kotiäidiks.

Kommentit

  1. Mä tuub ensisyksynä painimaan saman asian kanssa. Meillä lähtee poitsu hoitoon mun äitiysloman päätyttyä, koska ei vaan ole varaa olla kotona vaikka haluisinkin... Ja tästähän oon jo kuullut... Se ois tosi kiva, kun jokainen vain huolehtisi omasta perheestään. Ja jättäis puuttumasta toisten perhe-elämään ja ratkaisuihin. Ymmärrän myös jos vanhemman lapsen "joutuu" viemään tarhaan. Lapset kuitenkin kaipaavat toisia lapsia ja erilaisia virikkeitä. Tosin sitä en ymmärrä jos lasta pidetään hoidossa 7-17, mutta osapäiväsesti joo.

    VastaaPoista
  2. Meiän pojan hoitopäivät vaihteli viime syksynä ja oli paljon myös pois hoidosta. Tytyn syntymän jälkeen mies piti isyyslomaa pari viikkoo ja poika lomaili myös muuten. Sillon kun oli hoidossa, poika oikein nautti siitä, että sai olla ilman vauvaa. Ja todellakin, jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa myös tämän asian suhteen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen