Siirry pääsisältöön

Mitä sitten, kun äiti ja isi ei enää jaksa?

Viime viikkoina on julkisuudessa puhuttu ja keskustelun aiheeksi on nostettu pienten lasten vanhempien ongelmat ja niistä selviäminen. On myös pohdittu, mitä asialle voisi tehdä jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät ja niihin etsitään erilaisia omia ratkaisuja.

Ennalta ehkäisevä toiminta on tärkeää, mutta aina vanhemman väsymys ja huono olo ei näy ulos päin, koska hän ei puhu asiasta muille. Omassa päässään hän voi pohtia asioita paljonkin ja sillon tilanteeseen olisi mahdollista puuttua, jos vain olisi voisi nähdä toisen pään sisälle mitä kaikkea hän käy läpi ja kokee sillä hetkellä. Se ei kuitenkaan oo mahdollista, valitettavasti.

Meillä omaa ja puolison jaksamista kysellään jokaisen neuvolakäynnin yhteydessä ja hyvä niin. Omat huolenaiheensa on aiheuttanu ja aiheuttaa edelleen Tytyn painoasiat. Tytyn kakskuukautis-neuvolaan mennessä oltiin käyty tytön kanssa tapaamassa neuvolantätiä jo kymmenisen kertaa. Joinakin viikkoina kahesti viikossa. Asia ei voi olla mietityttämästä meitä vanhempia. Vähäisen painonnousun takia lisämaitoo on nyt annettu ohjeiden mukaan ja voi melkeen sanoo, että Tyty saa pelkästään korviketta erinäisten syitten takia.

Yhellä painokontrolli-kerralla terkka oli varannu meille tunnin ajan, koska hän oli huolestunu meiän jaksamisesta ja myös isoveljen uhmaan liittyvistä asioista. Sillon keskusteltiin mieltäpainavista asioista hyvinkin tarkasti ja terkka kehotti meitä myös ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin, jonka luota käytiin hakemassa kättä pidempää isoveljen kanssa toimimiseen. Myös mun jaksaminen oli erityisesti terkan huolenaiheena. Yövalvomiset ei voi olla vaikuttamatta omaan ja miehen jaksamiseen ja välillä mulla on myös keinot vähissä ton meiän uhmiksen kanssa. Terkka käski heti ottaa yhteyttä, jos mun mieliala alkaa mennä alavireiseksi, jolloin asiaan voiaan vielä puuttua riittävän ajoissa. Toisaalta meiän neuvola on niin pieni yksikkö, että siellä on aina aikaa kuunnella ja kertoa omista huolistaan ja miettiä yhessä keinoja helpottamaan tilannetta. Tai ehkä henkilökunta osaa kysyä ne oikeat, just siihen tilanteeseen liittyvät, kysymykset.

Oma jaksaminen voi olla kortilla jossain vaiheessa pelkästään huonojen yöunien takia. En mäkään voi sanoo olevan skarpimmillani neljän tunnin unien jälkeen, mutta silti mä pärjään. Tosin miehen tuella. Oliskin tosi tärkeetä, että vierellä olis joku, jolle puhua mieltä painavista asioista ennen kun niistä tulee liian suuria ja vaikeita ratkastavaks ja vanhempi alkaa miettiä erilaisia keinoja päästäkseen pois tilanteesta.  Avunhuudot kun jää sillon saamatta ja seuraukset saattaa olla hyvinkin kauheat, kuten on nähty nyt lähiaikoina.

Mä ite oon kertonu terkalle omista peloistani (pelko saattaa olla ehkä liian vahva sana, mutta tilanne on kuitenki mulle hankala ja vaikea) ajasta, kun isoveli jää minun ja vauvan kanssa kotiin. Se koittaa jo vuodenvaihteessa, mutta onneks sitä ennen mies on lähes koko joulukuun kotona, joten saan asiaan pehmeen laskun. Terkka myös ehdotti perhetyön käyttämisen mahdollisuutta, jos tuntuu, ettei vaan jaksa. Ainakaan vielä siihen ei oo ollu tarvetta, mutta on hyvä tietää, että sellanenki on olemassa tarpeen niin vaatiessa. Myös isovanhemmat ovat korvaamaton apu ja aina saatavilla, joten ollaan onnekkaita, että meillä asuu hoitoapua niin lähellä. Terkka myös kehotti käyttämään isovanhempi-korttia säännöllisesti, sillä me saadaan sillon hengähdysaikaa ja vietettyä aikaa yhessä myös kolmisin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses