Mitä sitten, kun äiti ja isi ei enää jaksa?

Viime viikkoina on julkisuudessa puhuttu ja keskustelun aiheeksi on nostettu pienten lasten vanhempien ongelmat ja niistä selviäminen. On myös pohdittu, mitä asialle voisi tehdä jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät ja niihin etsitään erilaisia omia ratkaisuja.

Ennalta ehkäisevä toiminta on tärkeää, mutta aina vanhemman väsymys ja huono olo ei näy ulos päin, koska hän ei puhu asiasta muille. Omassa päässään hän voi pohtia asioita paljonkin ja sillon tilanteeseen olisi mahdollista puuttua, jos vain olisi voisi nähdä toisen pään sisälle mitä kaikkea hän käy läpi ja kokee sillä hetkellä. Se ei kuitenkaan oo mahdollista, valitettavasti.

Meillä omaa ja puolison jaksamista kysellään jokaisen neuvolakäynnin yhteydessä ja hyvä niin. Omat huolenaiheensa on aiheuttanu ja aiheuttaa edelleen Tytyn painoasiat. Tytyn kakskuukautis-neuvolaan mennessä oltiin käyty tytön kanssa tapaamassa neuvolantätiä jo kymmenisen kertaa. Joinakin viikkoina kahesti viikossa. Asia ei voi olla mietityttämästä meitä vanhempia. Vähäisen painonnousun takia lisämaitoo on nyt annettu ohjeiden mukaan ja voi melkeen sanoo, että Tyty saa pelkästään korviketta erinäisten syitten takia.

Yhellä painokontrolli-kerralla terkka oli varannu meille tunnin ajan, koska hän oli huolestunu meiän jaksamisesta ja myös isoveljen uhmaan liittyvistä asioista. Sillon keskusteltiin mieltäpainavista asioista hyvinkin tarkasti ja terkka kehotti meitä myös ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin, jonka luota käytiin hakemassa kättä pidempää isoveljen kanssa toimimiseen. Myös mun jaksaminen oli erityisesti terkan huolenaiheena. Yövalvomiset ei voi olla vaikuttamatta omaan ja miehen jaksamiseen ja välillä mulla on myös keinot vähissä ton meiän uhmiksen kanssa. Terkka käski heti ottaa yhteyttä, jos mun mieliala alkaa mennä alavireiseksi, jolloin asiaan voiaan vielä puuttua riittävän ajoissa. Toisaalta meiän neuvola on niin pieni yksikkö, että siellä on aina aikaa kuunnella ja kertoa omista huolistaan ja miettiä yhessä keinoja helpottamaan tilannetta. Tai ehkä henkilökunta osaa kysyä ne oikeat, just siihen tilanteeseen liittyvät, kysymykset.

Oma jaksaminen voi olla kortilla jossain vaiheessa pelkästään huonojen yöunien takia. En mäkään voi sanoo olevan skarpimmillani neljän tunnin unien jälkeen, mutta silti mä pärjään. Tosin miehen tuella. Oliskin tosi tärkeetä, että vierellä olis joku, jolle puhua mieltä painavista asioista ennen kun niistä tulee liian suuria ja vaikeita ratkastavaks ja vanhempi alkaa miettiä erilaisia keinoja päästäkseen pois tilanteesta.  Avunhuudot kun jää sillon saamatta ja seuraukset saattaa olla hyvinkin kauheat, kuten on nähty nyt lähiaikoina.

Mä ite oon kertonu terkalle omista peloistani (pelko saattaa olla ehkä liian vahva sana, mutta tilanne on kuitenki mulle hankala ja vaikea) ajasta, kun isoveli jää minun ja vauvan kanssa kotiin. Se koittaa jo vuodenvaihteessa, mutta onneks sitä ennen mies on lähes koko joulukuun kotona, joten saan asiaan pehmeen laskun. Terkka myös ehdotti perhetyön käyttämisen mahdollisuutta, jos tuntuu, ettei vaan jaksa. Ainakaan vielä siihen ei oo ollu tarvetta, mutta on hyvä tietää, että sellanenki on olemassa tarpeen niin vaatiessa. Myös isovanhemmat ovat korvaamaton apu ja aina saatavilla, joten ollaan onnekkaita, että meillä asuu hoitoapua niin lähellä. Terkka myös kehotti käyttämään isovanhempi-korttia säännöllisesti, sillä me saadaan sillon hengähdysaikaa ja vietettyä aikaa yhessä myös kolmisin.