Siirry pääsisältöön

3-vuotias pieni Murunen (kuvien kera)

Huhtikuussa 2015

Kesäkuussa 2014 matkalla Saksaan
Meiän pieni poika täytti 9.4 jo kolme vuotta, vaikka hän vastaakin kaikille, että täyttää seuraavaks vasta kaks. 3-vuotisneuvolassa vaaka näytti 14,4 kg (tais vaaka vähän valehdella yläkanttiin) ja mittaa pojalla oli 93,4 cm.

Millainen Murunen sitten nykyään on?


Reipas.  Jos jollekin lapselle on vaikeaa lähteä esimerkiks mummun ja papan luokse, niin samaa ei voi sanoo meiän esikoisesta. Laukut on pakattuna ja poika suunnilleen eteisessä ulkovaatteet puettuna oottamassa, josko mummu ja pappa jo tulis. Meitä ei välttämättä ees hyvästellä, jos asiasta ei erikseen huomauteta. Kun poika on jossain muualla kuin kotona joko päiväseltään käymässä tai yötä, ei tartte miettiä etteikö poika pärjäis. Hänelle ei oo tullu ikävä vielä kertaakaan. Hyvillä mielin siis edelleen laitetaan poika välillä isovanhempien matkaan.

Yhen kauppareissun yhteydessä huomattiin, ettei poika ookaan meiän seurassa eikä Murusta näkyny missään. Mies lähti ettimään poikaa ja löysi hänet vihannesosastolta juttelemassa jonkun vieraan sedän kanssa. Eikä Murunen ujostellu yhtään.




Iloinen. Aamuja lukuunottamatta meillä on todella iloinen pieni poika. Murunen tykkää erityisesti kutittamisesta ja hassuttelee mielellään varsinkin isänsä kanssa. Poika on sopivalle tuulelle sattuessaan varsinainen linssilude ja yleensä kuvissa näkyykin pieni hymypoika. Murunen osaa myös nauraa varsin hersyvästi ja ennen kaikkea aidosti.



Ylpeä Isoveli. Uusi titteli jo 7 kuukauden ajan. Pikkusisko palvoo isoveljeään ja haluais viettää paljon aikaa Murusen kanssa. Poika ei välttämättä aina innostu siitä, että pikkusisko haluaa tulla tabletille ja alkaa läpsiä sitä, kun poika kattoo esimerkiks venäläisiä leluvideoita. Leikkii kuitenkin hienosti myös pikkusiskonsa kanssa. Rakastaa siskoaan ja näyttää sen myös halaamalla ja välillä myös antamalla pusun poskelle.

Isoveljeys on myös se asia, mikä on ottanu Murusella tosi koville. Poika tottu olemaan meiän keskipisteenä reilut 2 vuotta ja sit ei enää ollukaan, kun tuli pieni rääpäle perheeseen ja vei hänen paikkansa. Ja se oli vaikeeta ja on välillä myös edelleen. Mustasukkasuutta on ollu koko ajan välillä enemmän ja vähemmän. Tällä hetkellä sisko on jatkuvasti tulilinjalla ja poika keksiikin jonkun jutun, millä siskoo voi kiusata tai satuttaa. Poika itte puhuu siskon satuttamisesta ja tietää, ettei se oo sallittua. Silmät saa siis olla tarkkana, vaikka eihän poika satuta aina tahallaan. Se on vaan hänelle yks keino saada äitin ja isin huomiota.





Tahtotaapero. Tai no eipä taia enää taapero olla, mut joka tapauksessa. Omaa tahtoo pojalla riittää ja sitä koetellaan välillä reilustikin.Valittavasti poika on periny multa itsepäisyytensä ja myös paljon luonteenpiirteitä, joitten takia me otetaan aika usein yhteen Murusen kanssa. Kummankaan kärsivällisyys ei oo kovin pitkä ja se näkyy valitettavasti joka päivä.

Pojan uhma ei ole laantumaan päin, vaan nyt on taas hieman hankalampi vaihe sen suhteen. EI, EI, EI toistuu joka päivä moneen kertaan. Kaikki kiellot ja komennot vaan ärsyttää häntä ja niitä sitten tottakai koetellaan (ja myös vanhempien hermoja). Äiti ja isi vetää kuitenkin samaa köyttä, joten turha on mennä esimerkiks kissan hännästä vetämisen jälkeen valittamaan isille, kun äiti vaan komentaa. "Äiti on rulma", koska äiti komentaa ja käskee. Jos poika haluaa saada kattoa tabletilta niitä venäläisiä leluvideoita eikä siihen anneta lupaa, Murunen jaksaa jankata "minä haluan tabletin"-lausetta ties kuinka monta kertaa. Ja sit seurauksena on paha mieli, kun äiti ja isi ei annakaan ottaa aina tabletia, kun poika sen haluais.

"Puhekone". Poika puhuu paljon ja koko ajan. Puhe alkaa siitä, kun hän aamulla herää ja jatkuu siihen asti, kun nukahtaa. Kun Murunen tekee jotain, hän selittää koko ajan ääneen, mitä tapahtuu. Puhuminen menee myös ruokapöydässä syömisen edelle. Ja tottakai, jos yritetään kattoo miehen kanssa telkkaria tai keskustella keskenämme, poika haluaa vaan puhua, puhua ja puhua. Ja jos me jatketaan keskustelua tai katselua, poika korottaa ääntään niin kauan, kunnes hän saa haluamansa huomion vaikka sitten kieltojen kautta. Puheenlahjat poika on periny multa, mutta en mä tietääkseni puhu kuitenkaan yhtä paljon ja koko ajan, kun poika tekee. On tottakai hyvä juttu, että poika pystyy puheen kautta ilmaisemaan tunteitaan ja kokemuksiaan, mutta kyllä me ootetaan miehen kanssa niitä hetkiä, kun on hetken ihan hiljaista ja kuulee jopa omat ajatuksensa. 

Rakas isoveli, mutta kuitenkin vielä niin pieni Murunen.

"..Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen.
   Mitä vastaan tuleekaan toista sua ei milloinkaan..."

Ai niin, tää on viimenen postaus, jossa Murusesta näkyy koko kasvot. Poika täytti kolme ja on jo ihan oman ittensä näkönen eikä omaa enää vauvan piirteitä, joten on päätetty jättää suorat kasvokuvat laittamatta enää tämän jälkeen. Kuvia tulee edelleen olemaan molemmista lapsista, mutta eri kuvakulmista kuin aiemmin.



Kommentit

  1. Onneksi olkoon 3-vuotiaalle reippaalle, iloiselle, omapäiselle pojalle!

    Toivottavasti tuo mustasukkaisuus hiukan laantuisi niin ei pikkusiskokaan joudu kiusauksen kohteeksi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Välitän onnittelut! ;) Ei näytä laantumisen merkkejä ainakaan vielä, sillä eilen Murusella oli jostain syystä tosi hankala päivä. :(

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen