Äitienpäivä

Eilen vietettiin lapsettomien lauantaita ja tänään äitienpäivää.

Musta tuli äiti reilu 3 vuotta sitten ja olihan se iso muutos, kun perheeseen tuli pieni vauva. Pieni mies, jota rakasti jo ennen hänen syntymäänsä paljon ja vielä enemmän pojan syntymän jälkeen. Toisen kerran minua siunattiin äidin tittelillä viime syksynä, kun Tyty synty. Äidin rakkaus syttyi taas heti, koska onhan se pieni vauva ihana nuuskuteltava. 

Ei äitinä olo kuitenkaan oo sitä helpointa hommaa. Se vaatii paljon, mutta antaa vielä enemmän. Kärsivällisyyttä ja hermoja koetellaan joka päivä, kun isompi ei halua pukee vaatteita päälleen tai hermostuu siitä, kun ei saa niitä itte päälle ja sillä aikaa pienempi huutaa koko ajan äitiä, jos ei pääse syliin. Monta kertaa tuntee ittensä riittämättömäks, mut en mä millään kloonaudu moneen paikkaan yhtä aikaa. Joku saa siis aina odottaa,

Äitienpäivää mainostetaan kovasti joka paikassa ja onhan se hienoo, että äitejä arvostetaan ja juhlitaan silloin, mutta eikös sitä pitäs tehä ja myöskin näyttää se myös muina päivinä. Ei äiti ole äiti vain äitienpäivänä, vaan joka päivä. 

En ole täydellinen äitinä ja kasvuprosessi on kesken, mutta opin kuitenkin jotain äitiydestä joka päivä. Lapset on ihmeitä, joita tulisi myös kohdella sellaisina. Olen kiitollinen, kun saan olla äiti.

Hyvää äitienpäivää!

Lapsi

Hän löytää tätä maailmaa

ja tulee iloiseksi,

nauttii joka asiasta

jonka itse keksi.

Hän oppii, että suu on suu

ja nenä, se on nenä,

oppii millaista on elää täällä ihmisenä.

Joskus hänen elämänsä

on tasaista kuin pusta,

joskus vastamäkeä.

Hän tuntee ahdistusta.

Hän tahtoo ottaa selvää

ihan vaikka mistä,

kuusta, taivaan tähdistä,

ihmisistä, eläimistä.

Hän on niin kuin paperi

ja samaan aikaan kynä.

Joka päivä uusi kuva

paperille piirreltynä.

-Jukka Itkonen