Jälkiä elämästäni

En oo ehtiny kirjotella uusia blogitekstejä, koska tällä hetkellä on ollu niin paljon kaikkee muuta tekemistä, jotka vaan menee blogin ohi. Valitettavasti.  Mun sisko kävi pienen tyttärensä eli Murusen serkun kanssa meillä parin yön verran. Siinä sitä hulinaa riittikin. Lisäks mun niska-hartia-päänsäryt ylty niin suuriks ettei oo varmaan koskaan aiemmin ollu. Pyörrytti, kädet ei toiminu normaalisti ja ennen kaikkee päätä särki ja olo ei ollu hyvä. Onneks mun sisko on ammatiltaan fysioterapeutti, joten hän sai eilen pois mun pahimmat jumit. Pitää jatkaa jumppaa päivittäin ja muistaa oikeanlaiset työskentelyasennot esimerkiks koneella ollessa. Neulomistaki on harjoteltava ergonomisemmassa asennossa kun aiemmin. Noita särkyjä en halua takas, 400 mg lääke ei auttanu, vaan piti turvautua 800 mg, mikä on mulle harvinaista. Lisäks oon koittanu vääntää mun gradua ja tsempannu miestä oman gradunsa parissa. Oikoluin tekstin ja oli aika haasteellinen työ, koska aihe on vieras ja outo...

 Marraskuu. Lokakuun jälkeen ja ennen joulukuuta. Kuukausi ei oikeen mikään. Niin kun tällä viikolla yks työkaveri totes, että "marraskuu ei oo enää syksyä, mut ei vielä talveekaan". Mitä ja mikä se siis on?  Marraskuu on mun mielestä vuoden kurjin kuukausi, varsinkin nyt, kun ei oo ees lunta. Pihalla on kurja olla, kun vettä sataa lähes koko ajan, mutta kuitenki lämpötila on jo lähellä nollaa. Pukeutuminen on ainainen ongelma. Kaikkein kurjinta on kuitenki tää pimeys. Nyt, kun oon päivät kotona, pimeys ei oo niin totaalista, kun töissä ollessa. Kun aamulla lähti töihin oli pimeetä ja kun iltapäivällä tuli töistä, oli taas pimeetä. Aamusin myös väsyttää tavallistaki enemmän ja lähes joka aamu on verhon raosta kurkatessa huomannu taas satavan ja satavan. Eiköhän se ois jo satanu vettä riittävästi yhen syksyn tarpeiks? Tulispa siis pysyvä lumi maahan. Kun ulkona ei oikeen viitti olla, tulee vietettyä aikaa sisätiloissa ja meinaan tulla hulluks. Ollaan siis ...

 Sain just isänpäiväkortin valmiiks ja lahjaki on kohta paketissa. Mä oon tottunu tekeen kaikenlaiset kortit ite. Isänpäiväkorttikaan ei tehny poikkeusta. Tässä muutama ajatus isyydestä. Vauvakirjasta mieheni ajatuksia ennen Kirpun syntymää: "Tähän asti on tuntunut, että synnytykseen on vielä aikaa, joten en ole vielä hirveästi ehtinyt ajatella tulevaa sinun kanssasi. Täytyy kuitenkin myöntää, että yllätin itseni hymyilemästä hypistellessäni sinun tulevia vaatteitasi." Pojan syntymästä: "Täytyy myöntää, että nauru loppui sinun tullessa maailmaan. Pientä ja hentoa olentoa katsoessani iski pieni paniikki, että miten minä pärjään. Onneksi ongelmaan on olemassa mahtava lääke, nimittäin se, että saan sinut ensi kertaa syliini. Siihen haihtuvat murheet." Rakastan maailman eniten. Lopuksi vielä koskettava (muokattu) runo isyydestä: Sut kumppanikseni valitsin, isäksi lapsilleni halusin. Voisiko parempaa ollakaan, kun saa kainaloosi...

Ajattelin tällä kertaa kertoilla ittestäni kuvien kautta. Niistä asioista, jotka on osa mun elämää ja eri tavalla tärkeitä. Oon kotosin pienestä itäsuomalaisesta kaupungista. Siellä oli turvallista kasvaa ja elää. Mun lapsuuden perheeseen kuuluu siis mun lisäks äiti, isä ja kaks pikkusiskoo. Mä asuin melkein koko elämäni kotoo muuttoon asti omakotitalossa lähellä keskustaa. MOnta kesäistä päivää ja yötäki tuli vietettyä ukin ja mummon mökillä. Serkkujen kanssa uitiin, saunottiin ja leikittiin. Muutin 2003 tänne Tampereelle entisen avomiehen perässä. 2007 erosin ja muutin elämäni ekaa kertaa yksin asumaan. maisema parvekkeelta yksiötäni  Keväällä 2008 tapasin nykyisen aviomieheni. Vietin lukuvuoden 2008-2009 enimmäkseen poikien solukämpässä heidän opiskelukaupungissaan. Oi niitä aikoja!  Muuttoja on osunu meille tähän reiluun neljään vuoteen jo monta. Kosinta 11.1.2010 kutsun teksti -10 ...

"Älä oo tunteeton"! Myös itte oon sanonu useemmankin kerran jollekin ihmisille noin. Entäs sit, jos ihminen onkin oikeesti tunteeton? Rupesin pohtimaan asiaa eilen katsomani Criminal Minds-jakson myötä.  Jaksossa tutkittiin useampaa pikkupojan murhaa ja loppujen lopuks selvis, että erään pikkupojan isoveli oli surmannut oman pikkuveljensä. Isoveli oli saanut juuri valmiiksi kokoamansa helikopterin, kun pikkuveli tuli paikalle ja tiputti kopterin leikkiessään vahingossa lattialle. Kopteri särkyi ja isoveli sai raivokohtauksen, jonka seurauksena hän tappoi oman veljensä. Tutkimuksissa selvisi, että isoveli oli tunkenut kuolleen veljensä suusta alas helikopterin palasia. Hieman aiemmin perheen koira oli kuollut ja poikien vanhemmat saivat kauhukseen kuulla, että heidän poikansa oli ilmeisesti raivopäissään tappanut myös heidän lemmikkinsä. Pojan sanottiin olevan psykopaatti. Poika oli siis tunteeton. Hän ei kykenyt tuntemaan syyllisyyttä tekemistään teoista ja häpeämään ...

Ekaks pahottelut siitä, ettei tekstiin liittyvät kuvat näkyny. Mun moka, kun en tarkastanu ennen postauksen julkasua. Nyt näkyy taas. Oltiin kaks viikkoo sit viikonloppu miehen kanssa kaksistaan Tallinnassa. Mummi ja pappa hoiti sillä aikaa täällä poikaa ja meiän kissoja. Kaikki oli menny hyvin ja poika ollu oma iloinen ittensä lähes koko ajan. Lähettiin siis viime perjantaiaamuna bussilla kohti Helsinkiä. Onneks aamubusseja meni kaks 10 minsan välein, koska myöhästyttiin ekasta. Päästiin siis vaihtaa bussia Hämeenlinnassa. Nukuttiin melkein koko matka satamaan asti. Huomattiin, että Tallinnaan oli menossa viikonlopuks paaaljon suomalaisia, ehkä just siks, koska oli perjantai. Laivamatkan aikana käytiin shoppailemassa tax freessa vähän karkkia hotellihuoneeseen ja kuunneltiin varsin huonotasoista karaokee. Perillä Tallinnassa oltiin iltapäivällä kahen aikaan. Käveltiin satamasta hotellille, joten onneks sillon ei satanu vettä. Pikkasen jouduttiin ettiin meiän hotellia ja hu...