Siirry pääsisältöön

60 vuotta naimisissa



Viime lauantaina juhlittiin mun mummoo ja ukkia. Ne on ollu naimisissa 60 vuotta. Kunnioitettava saavutus! J  Vaikka kutsuttuna oli vain lähisuku, paikalla oli liki 40 ihmistä ikäskaalalla 1 kk- 90 vuotta.  Juhlassa syötiin jouluruokaa ja kuunneltiin ja nähtiin erilaisia ohjelmanumeroita. Meiän perhe (äiti, isi ja siskot) laulettiin hääparille kolme laulua, serkku luki pätkän Raamatusta, toinen serkku laulo muutaman laulun kitaran säestyksellä ja pääsipä kaikki halukkaat mukaan tonttuleikkiinkin. Ohjelmaa siis riitti ja hyvä niin. Alle 10-vuotiaita lapsia oli kuitenkin paikalla lähes kymmenkunta ja heidän viihdyttämisensä oli tärkeää juhlan onnistumisen kannalta.

Ukki ja mummo on tosiaan menny naimisiin vuonna 1951 ja sen jälkeen heille on syntynyt neljä poikaa, joista kaksi on jo itsekin ukkeja ja yksi on tuleva ukki. Elämänkokemusta on siis kertynyt jos jonkinlaista. Ukki sairastaa Alzheimerin tautia, joka on edennyt, mutta onneksi hitaasti. Lähimmät ihmiset hän vielä yleensä tunnistaa, mutta esimerkiksi minua ja miestäni ei luultavastikaan, koska emme käy siellä kovinkaan usein. Ukki ja mummo saavat asua vielä omassa asunnossa, koska pärjäävät lähes omin avuin. Ukillekin riittää kaikenlaista pientä puuhastelua, mikä on hänelle kovin tärkeää, koska hän on ollut aina hyvin toimelias ihminen. Koska ukki on jo 90- vuotias ja mummokin 86- vuotias, ollaan pyritty käymään heillä jokaisella kotikontureissulla. Niin kävimme myös viimeksi. Mummo olikin jo kovasti odotellut meitä käymään ja pöytä oli täynnä monenlaisia herkkuja. Vaihdettiin myös viimeisimmät kuulumiset, vaikkakin ukin kanssa ne olivat pääasiassa hänen omia sotamuistojaan.

Ukilla ja mummolla on aina ollut tärkeä rooli mun elämässä. Kun olin pieni ja asuin kotona, mummolle ja ukille pääsi oman pihapolun poikki. Siellä tulikin vierailtua monta kertaa viikossa ja aina oli pöytä katettu erilaisilla herkuilla. Yleensä pakkasesta löytyi Ville Vallaton- jäätelöitä ja karkkikiposta Fazerin parhaita. Joka jouluksi mummo neuloi joko sukat tai lapaset lähes koko suvulle, tosin moneen vuoteen hän ei ole enää jaksanut tehdä sitä. Kaupungin lisäksi olemme viettäneet aikaa mummon ja ukin kanssa paljon myös mökillä. Monet kauniit kesäpäivät on maattu auringossa ja saunottu ja uitu järvessä serkkujen kanssa. Paljon on siis muistoja vuosien varrelta.

Onnittelut vielä kerran, ukki ja mummo! Meillä on teidän vuosiin vielä matkaa, mutta olette olleet hyvänä esimerkkinä meille nuoremmille. Kiitos siis, kun olette vielä olemassa. 


"Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa, 
sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses