Äitiyden ensimetreillä

Kirppunen täyttää tänään tai siis eilen viikon. Aika on mennyt hyvin nopeesti ja opittavaa riittää monen asian suhteen. Päästiin siis keskiviikkona pois sairaalasta, mutta torstaina piti käydä vielä kätilöpolilla mittauttamassa bilirubiiniarvot, jotka näkyy vasta 2 vrk:n iässä. Ne oli noussu hurjasti keskiviikon mittauksesta ja vastaavasti paino oli laskenu yli sen 10 %, mitä pidetään rajana.  Mun piti siis syöttää Kirppu ja mennä sitten syöttöpunnitukseen. Kirpun alahuuli on koko ajan ylähuulen alla, joten imuote on täysin väärä. Yritin saada Kirppua syömään, mutta punnituksen tulos oli 0 g lisää painoa. Kirppunen ei ollut siis saanut ollenkaan ruokaa. Sit haettiin korviketta ja syötettiin poikaa pullosta.  Tottakai pojan paino ei ollut noussut, vaan päin vastoin laskenut huimasti, koska poika ei ollut saanut tissimaitoo juuri yhtään koko vuorokauden aikana. Kirppu oli ehtinyt jo vähän kuivuakin.

Ei ois ite kyllä huomattu tilannetta, paitsi ihmeteltiin pojan jokakertaista itkua aina imetyksen aikana. Siispä kauppaan ostamaan rintapumppu ja uusi kätilöpolikäynti perjantaiks. Käynti meni hyvin ja painokin oli noussut riittävästi, myös bilirubiiniarvot olivat laskeneet hyvin eikä tarvinnu lainata kotiin sinivalolamppua tai palata sairaalaan saamaan valohoitoa. Onneks. Pumppailin ja pumppailen edelleen joka päivä muutamaankin kertaan, jotta Kirppu saa edes osan pullomaidosta muuna kun korvikkeena. Muuten Kirppu on ahkera ja ahne syömään, joten perjantain neuvolakotikäynnillä paino on varmasti noussut ja luultavasti myös pituutta tullut lisää.

Kirppu nukkuu päivällä todella pitkiä unia, joten ehditään tehdä omiakin juttuja päivän aikana. Yöt onkin sitten ihan toinen juttunsa. Niihin sisältyy yks pidempi tauoton unipätkä, viime yönä se oli klo 4-7, mutta alkuyö oli sitäkin katkonaisempi, kun mikään ei ollut hyvin ja huuto sen mukaista. Kirppunen ei tosiaan itkeskele oikeestaan muullon, kun jos sillä on nälkä, jotain housussa tai yksinkertaisesti hän kaipaa vain seuraa. Omassa sängyssä nukkuminen onnistuu yöllä, mutta päivällä ollaan todettu järkevämmäks ottaa Kirppu sohvalle ja antaa pojan nukkua siinä, koska omassa sängyssä ei ole päiväsaikaan kivaa.

Yöllä vuorotellaan miehen kanssa Kirpun hoidossa, jotta edes toinen saa nukkua hieman pidemmän pätkän. Onneks mulla on niin ihana mies, että hän haluaa hoitaa Kirppua vaihtamalla myös kakkavaipat ja syöttämällä sekä viettämällä pojan kanssa aikaa. On niin hellyttävää kattoo, kun mun pojat nukkuu yhessä sohvalla isomman käsi pienemmän pään päällä tai kun mies syöttää Kirppua.

Kissoista vois vielä mainita, että niitten kans on mennyt ok. Toinen vielä pelkää vauvaa, vaikka onkin hyvin utelias ja toinen uskaltaa tulla jo varsin lähelle tutkimaan uutta ja outoa tulokasta. Niistä tuntuu varmaan tällä hetkellä siltä, et ne on unohdettu kokonaan, siksi koitetaan miehen kanssa huomioida myös ne joka päivä jollakin tavalla.

Onneks mulla ei ollu hirveesti ennakko-odotuksia ja käsityksiä siitä, mitä on vauvaperheen elämä tai ylipäätään olla äiti. Päivät menee omalla painollaan ja yörytmiä opetellaan vielä. Rintakumi ja rintapumppu on myös tullut tutuks, samoin korvikkeet ja tuttipullot. Mut eiköhän se siitä, toivottavasti myös imetyksen suhteen. Pojan alahuulen parempaa toimivuutta odotellessa.

Mies sano niin ihanasti, että synnytyssalissa pojan juuri saavuttua maailmaan, häntä jopa hieman pelotti ja kauhistutti, mitä tulikaan tehtyä. Ajatukset kuulema muuttuivat kuitenkin heti, kun hän sai osastolla pojan syliinsä eikä hän haluaisi luopua pojasta. Miehestäni on tullut isä ja hyvä isä hän onkin. Vaikka kuulema vielä onkin outoa kuttua itteään isäksi, samoin on mulla myös ton äiti sanan kanssa. Nyt näin viikon kokemuksella olen opetellut olemaan äiti ja mieheni isä, parhaat mahdolliset vanhemmat meiän pienelle Kirppuselle. <3

isin tekemä kakku