 |
| kuva täältä |
Jo ennen pojan syntymää oli tiedossa, että hoitoapua tullaan kyllä saamaan, mutta se on hieman hankalammin järjestettävissä. Miehen vanhemmat asuvat 50 kilsan päässä meiltä, mutta molemmat ovat vielä kauan työelämässä ja tietysti heillä on myös omat menonsa. Silti he järjestävät aikaa pojan tapaamiselle. Parin viikon välein he autoilevat meille ja me vähän harvemmin sit sinne päin. Poika on viettänyt viikonlopun isovanhempiensa kanssa meidän viettäessä "vapaa-aikaa" kotona nukkumalla ja keräten voimia. Mielellään he hoitaisivat poikaa enemmänkin, mutta valitettavasti se on töiden takia hieman ongelmallista.
Mun vanhemmat asuu toisella puolella Suomee, joten matkaa on sinnekin ihan riittävästi. Me nähdään hieman harvemmin, varmaan 1-2 kuukauden välein. Useimmiten mun äiti ja isi matkustaa tänne päin näkemään meitä ja tietysti poitsua. Me käytiin mun kotona viimeks jouluna. Vaikka meillä onkin välimatkaa paljon, se ei kuitenkaan ole niin suuri haitta kun voisi olettaa. Maanantaina ennen lähtöö he vielä muistuttivat, että hoitoapua kyllä saa, kun vaan ilmottaa tarpeesta. Äiti ei välttämättä pääsee irtoomaan omista töistään, mutta mun isi voi järjestellä työnsä hieman helpommin. Kun vaan sitä tajuis useemminki pyytää apua. Mun porukat jäi vielä maanantaiks, jotta mä sain kirjotella rauhassa gradua ja samalla hoidettua myös muita asioita. Ihanat arjen enkelit! Mies oli siis töissä eikä voinut olla pojan kanssa.
En voi myöskään olla mainitsematta erästä ystävääni, josta on ollut suuri apu vikan puolen vuoden aikana. Ollaan oikeestaan lähennytty enemmän vasta nyt ja nähäänki melkein viikottain, hän asuuki samassa kaupungissa. Ystäväni tykkää viettää aikaa pojan kanssa ja poika on aina niin riemuissaan. Hän myös hoiti poikaa mun lääkärireissun ajan, kun hoito ei järjestynyt muuten.
Pojan kummit tykkää kans viettää pojan kanssa aikaa, mutta kuten niin usein, työt ja muut menot hankaloittavat tapaamista. Yleensä pitää ottaa kalenteri esiin ja miettiä kaikille sopiva ajankohta eikä se muuten oo mikään helppo homma. Kummi-avioparin toinen osapuoli on myös allerginen kissoille, joten meille tuleminen ei oikeen onnistu. Ollaan siis menty joko heille tai sit nähty jossain kaupungilla. Ja tietysti poika on vielä niin pieni, etteivät he edes halua ottaa poikaa pidemmäksi aikaa hoitoon ja se on ymmärrettävää. Ei se kakkavaipan vaihtaminen nyt niin mukavaa puuhaa oo. Miehen velikin haluaa olla pojan kanssa enemmän vasta vähän isompana. Todennäkösesti kyseessä on sillon joku autoihin liittyvä juttu, koska hän harrastaa niitä. Mutta kyllä pojan setä viettää aikaa pojan kanssa aina kun nähdään, esimerkiksi sedän puhelin oli mukava leikkikalu, johon piti myös kuolata oikeen kunnolla.
Oon niin ilonen, että meille on muodostunut tällainen turvaverkko, vaikka kaikki sen jäsenet eivät asukaan lähellä meitä. Etenkin äitin ja isin apu on kallisarvosta sillon, kun sitä saa tai uskaltaa pyytää.
Tietenkään en voi unohtaa rakasta miestäni, joka haluaa viettää aikaa pojan kanssa. Kaikille miehille kun se ei ole itsestäänselvää. Olin vain hyvilläni, kun mies ilmoitti toiveestaan jäädä pojan kanssa kotiin kevään ajaksi. Mies on mun eräänlainen turvaverkko, joka huolehtii mun jaksamisesta lapsenhoidon kuten myös esimerkiks mun gradun valmistumisen suhteen. Hän jaksaa tsempata ja rohkasta jaksamaan ja miettimään sitä tunnetta, kun työ on valmis ja maisterin paperit kourassa.
Kävin lukaisemassa, kiitos vinkistä :) Ilmeisesti teillä on edelleen aika sama tilanne?
VastaaPoistaPääosin juu. Miehen veli viettää nykysin paljon enemmän aikaa pojan kanssa, kun ei tartte enää käyttää vaippoja ym. :) Valitettavasti ystävä, jonka mainitsin, ei asu enää Tampereella, joten hoitokaan ei enää onnistu. Yks ystäväpariskunta on muutaman kerran kattonu poikaa ja ottavat varmaan edelleenki hoitoon tarvittaessa. Tilanne on vaan hieman hankala, kun ei asuta enää Tampereella, jossa pääs liikkumaan bussilla ympäri kaupunkia.
VastaaPoista