Siirry pääsisältöön

Suksilla


Tänä talvena on tullu hiihdettyä jo yli 20 kilsaa. Se on hyvin, sillä viime vuonna en hiihtäny kertaakaan raskauden vuoksi ja 2011 taisin laittaa sukset vaan kerran tai pari jalkaan. Osan kilometreistä oon keränny töissä ja osan perheen kanssa lähiladuilla. Eilen tais olla kolmas kerta, kun käytiin hiihtelemässä miehen ja pojan kanssa. Keli oli upee, aurinko paisto ja pakkastaki vaan muutama aste.



Mun suksissa oon voiteet vuodelta 2011, joten ehkä olis aika laittaa lisää pitoo. Viimesintä kertaa lukuunottamatta ne on pitäny ja luistanu sopivasti, mutta tänään (eilen) oli toisin. Sukset lipsu todella paljon, joten onneks meiän reitti ei sisältäny kovinkaan montaa isoo ylämäkee. Mä hiihdän perinteistä ja mies luistelee. Poika selässä. Poika viihtyy niin hyvin, että yleensä nukahtaa viimestään ekan kierroksen jälkeen. Kierros on reilu kaks kilsaa pitkä, joten poika ehtii sit nukkua vielä ainaki kierroksen tai kaks.

Tällä kertaa oli mukana juomistaki, koska se unohtu aiemmin. Muutama hörppy vissyä ja sit jakso taas. Lisäks meillä on ollu suklaapatukoita energiaks ja niitten voimalla on menty. Hyvin riittäny ainaki tähän asti. Jos lähtis jolleki pidemmälle retkelle, pitäs mulla olla reppu selässä ja siellä ainaki makkaraa ja jotain kuumaa juotavaa termarissa. Nyt mä siis hiihtelen ilman lisäpainoo, tarpeeks hikistä puuhaa se on jo ilmanki.

Hiihto ei oo ollu mikään mun lempilaji. Kouluikäsenä tuli hiihdettyä myös liikuntatuntien ulkopuolella, mutta aikuisena ei vaan kiinnostanu mennä laduille. Laskettelusukset on kyllä ollu jalassa melkein joka talvi, paria viimestä lukuunottamatta. Mikäs on tunturin huipulle hissitellessä, kun aurinko paistaa ja lämpötila nollan tienoilla. Ja tietysti varsinkin se rinteitten laskeminen. Ah! Mutta se on vaan niin älyttömän kallista eikä mulla oo omia varusteitakaan. Miehellä on lauta, mutta senkin laskeminen on jääny tosi vähiin. Ei vaan oo aikaa eikä varsinkaan rahaa. Ehkä sit myöhemmin. Pari vuotta sit oltiin anopin ja appiukon kanssa viikko Ylläksellä laskettelemassa ja hiihtämässä ja se oli kivaa.





Näin talvisaikaan pitäs tehä jotain myös ton kuntoilun suhteen, keväällä pääsee sit taas laittaan lenkkarit jalkaan ja ainaki käveleen ehkä myös pienelle hölkälle. Mies ehotti hiihtämistä, joten siitä se sitten lähti. Tosin nää tänhetkiset kaks kertaa viikossa hiihtelyt ei vielä paljoo auta. Päätinkin, että hiihtoloman jälkeen, kun työpaikka vaihtuu, menen suoraan töistä ladulle. Luultavammin pitkäaikasimman työpaikkani viereen. Jostain se kunnon kasvatus on taas alotettava.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen