Siirry pääsisältöön

Reissun päällä


Aamulla laitetaan auton suunta kohti kotikontuja. Mummo viettää 90-vuotissynttäreitään, joten tottakai mennään paikalle koko perhe.

Mietin, miten erilaista olikaan matkustaminen ilman lapsia kuin lasten kanssa. Miehen kanssa tehtiin eka ulkomaanmatka Tallinnaan, sen jälkeen on nähty myös Riika, Kanariansaaret ja Malta. Murunen matkusti ensimmäistä kertaa ulkomaille viime kesänä, kun kohteena oli Bremen.

Kun lähettiin reissuun kahestaan, tavaraa oli mukana  jo ihan riittävästi, välillä liikaakin. Molemmille riitti kuitenkin yks kassi ja lisäks ehkä jotain ulkovaatteita ym. Autossa oli hyvin tilaa, vaikka se oli pienempi kooltaan kuin nykyinen menopelimme. Matkustaminen oli myös varsin sujuvaa. Automatkan aikana puhuttiin paljon oikeestaan kaikesta ja tottakai kuunneltiin musiikkia. Taukoja pidettiin, kun piti päästä esimerkiks jalottelemaan tai vessaan. Lähes aina myös ruokailtiin tien päällä eikä ollu kiire mihinkään. Saatiin matkata ihan omaan tahtiin.

Toisin on nyt. Tavaran määrä on lisääntyny huimasti, kun perheemme on kasvanu kahella lapsella. Jo esikoisen syntymän jälkeen mukaan piti mahtua paljon enemmän kaikenlaista kuin ennen, saati sitten nyt. Tänään autoon pakataan miehen laukku, Murusen iso laukku ja meiän tyttöjen yhteinen kassi. Mukana pitää olla  paljon vaihtovaatetta lapsille, koska Tyty puklailee monta vaatekertaa päivässä ja isommalla saattaa vielä tulla pissat housuun ja kyllähän vaatteet likaantuu ton ikäsillä jo muutenki hyvin nopeesti. Tällä kertaa mukana on lisäks vielä kaikkien juhlavaatteet ja myös erinäinen määrä ulkovaatteita. Rattaat jätetään kotiin, koska pärjätään tää reissu ilman niitä. Myös matka-ajat pidentyivät lasten myötä, koska lapsi ei jaksa istua kovin pitkään kerralla ja vauvaa ei ees saa pitää kaukalossakaan montaa tuntia putkeen.

Automatkan aikana kuunnellaan kyllä musiikkia, mutta on eri asia, kuullaanko kappaleiden sanoja Murusen pölpätyksen ja välillä myös Tytyn itkun seasta. Sit kun Tytylle tulee nälkä, on hänen saatava ruokaa hyvin nopeesti. Ei kun sit vaan kaivamaan pullo ja maidot laukusta ja ehkä lämmittämään jossain paikassa, missä on mikro. Ja tottakai Murusen pitää päästä pissalle jossain muussa vaiheessa matkaa, joten myös sillon on pakollisen pysähdyksen paikka. Matkan aikana on myös syötävä ja se onnistuu yleensä kaikkein kätevimmin jossain ketjuruokapaikassa. Ruoka pitää saada ripeesti pöytään, jotta poika ei ehi hermostua. Eri asia on, kuka ehtii syyä ruoan lämpimänä. Yleensä se ei oo rakas Murunen, jonka ruokailu kestää, kestää ja kestää. Puoli tuntia ei välttämättä edes riitä, koska koko ajan on puhuttava jotain ja ruokailu jää kesken. Ruokatauon aikana pitää yleensä vielä vaihtaa Tytyn vaippa ja käyä itekin vessassa. Tauolle tulee äkkiä pituutta ihan reilusti. Matka-ajat on kasvanu reilusti siihen verrattuna, mitä meillä meni ennen lapsia ajella esimerkiks kotikonnuilleni. Matkaa täältä Tampereelta on sinne vajaa 300 kilsaa. Viime reissulla joulun aikaan meillä tais mennä tän välin taittamiseen viitisen tuntia.

Tällä hetkellä pidempiä reissuja ei kyllä tehä kovin usein. Se on vaan niin vaivalloista lähtee tän sakin kans yöks jonnekin. Anoppilaan on matkaa täältä semmonen 50 kilsaa ja jo sinne yheks yöks tarvittava tavaramäärä on niin iso, että joku toteski meiän tuoneen muuttokuorman mukanamme. Niinpä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses