Siirry pääsisältöön

Yksi on joukosta poissa




Vielä viime jouluna sukuumme kuului yksi jäsen enemmän. Nyt häntä ei enää ole. Ainut ukkini ja lastemme isoukki nukkui pois keväällä. Tytyä hän ei enää ehtinyt tavata, mutta Murusen useampaankin kertaan, vaikka ukki ei niitä tapaamisia luultavasti enää muistanutkaan. Ukki oli jo vanha, yli 90-vuotias, mutta ikäisekseen hyvässä kunnossa lukuunottamatta muutamaa viimeistä vuotta. Ukki sai myös asua kotona (iso)mummon kanssa lähes loppuun asti. Se oli ukille tärkeää, sillä terveempänä hän oli koko ajan tekemässä jotain ja auttamassa muita. Ukki kolasi lumet, siisti meiän omenapuut, lämmitti taloo ja teki kaikenlaisia ulko- ja sisätöitä. Ukki ja mummo viettivät paljon aikaa, oikeastaan kaikki kesät, mökillä, järven rannalla ja omassa rauhassa. Siellä me otettiin serkkuporukalla aurinkoo, uitiin, saunottiin ja syötiin mummon tekemää ruokaa. Ukki kävi kalassa, perkasi ne ja mummo paisto muikut tai teki kalakukkoo.

Ukki oli hyvin aktiivinen järjestötoiminnassa ja kävi aktiivisesti myös lähes viimeiseen asti erilaisissa kirkon järjestämissä tilaisuuksissa  Ukki kasvatti mummon kanssa neljä lasta. Ammatiltaan ukki oli muurari ja osa hänen lapsistaan jatkaa isänsä viitoittamalla tiellä. Ukki myös opetti lapsilleen työnteon tärkeyden ja oli hyvin sinnikäs mies. Ukki oli aina valmis auttamaan muita. Ukki otti meiät polvelleen ja leikki Körö körö kirkkoa tavaillen.

 Ukki myös oli aina iloinen ja tykkäsi jutustella eikä aiheella ollut väliä. Erityisesti mieleen jäi viimeinen kerta, kun näin ukin ja hän halusi lukea Muruselle kirjaa sängyllä, vaikkei enää oikein jaksanutkaan. Tästä hetkestä, puoli vuotta ennen ukin kuolemaa, on onneksi myös pysyvä muisto tallella valokuvan muodossa. Ukki halusikin aina huomioida erityisesti lastenlastenlapset, vaikka vain ottamalla heitä syliin. Pitkän välimatkan takia meiän perhe näki ukkia vain muutaman kerran vuodessa, joten en valitettavasti voinut käydä häntä katsomassa hänen viimeisinä elinpäivinään, vaikka olisin halunnut.
 Kun suruviesti saapui, olin surullinen ukin poismenosta, mutta myös iloinen, sillä hänellä oli ollut hyvä ja pitkä elämä. Hänen aikansa oli tullut lähteä täältä pois.



  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses