Siirry pääsisältöön

Kenen vastuu, oppilaan vai opettajan?


Tämä teksti on kirjotettu jo melkein kuukaus sitten. Julkasen sen kuitenkin vasta nyt. Tästä aiheesta löytyy varmasti mielipiteitä, joten voitte aivan vapaasti kertoo oman kantanne. :) Vastailen mielelläni kommentteihin.

Erja Kautto- Knape on julkaissut mielenkiintoisen väitöskirjan, joka on nimeltään Oppilasta lamaannuttava kouluvuorovaikutus. Aineistoperustainen teoria oppilaan näkökulmasta. Siinä Kautto-Knape pohtii koulun vuorovaikutustilanteissa virinneitä oppilaiden negatiivisia kokemuksia ja niiden merkitystä oppilaan koulusuoriutumiselle. Useimmiten oppilaan ongelmat ovat väitöksen mukaan koulun aiheuttamia eli sosiaalisesti tuotettuja.  Aikuinen voi  Kautto-Knapen mukaan häpäistä, pelotella, alistaa, eristää, kiristää tai jättää oppilaan ilman apua tai olla huomioimatta häntä lainkaan.
Tämä aihe kiinnostaa minua, koska tekeillä olevan  graduni aihe käsittelee jossain määrin myös koulusuoriutumista. Koulusuoriutumiseen liittyvien negatiivisten kokemusten merkitystä koskeviin tutkimuksiin en muista törmänneeni ennen tätä. Useimmiten ollaan sitä mieltä, että oppilaan ongelmat lähtevät oppilaasta itsestään eivätkä ole koulun aiheuttamia. Jos oppilaalla on ollut jo aiemmin erilaisia ongelmia ja hän saa opettajakseen/-jikseen ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta ymmärrä häntä ja ottavat hänet jopa silmätikukseen, oppilaan vaikeudet eivät ainakaan vähene.
 Opettajalla on todettu olevan suuri merkitys ihmisen oppimisen kannalta, Siksi hänen tulisikin kyetä ottamaan jokainen oppilas huomioon omana persoonanaan ja kohdella kaikki heitä samalla tavalla. Näin ei kuitenkaan aina ole.  Yleensä opettaja vielä ottaa silmätikukseen juuri sen oppilaan, joka kaipaisi eniten aikuisen kannustusta ja tukea voidakseen selviytyä koulunkäynnistään. Minulla on asiasta myös omakohtaista kokemusta, sillä eräs opettajani otti silmätikukseen erään luokkamme oppilaan ja nälvi ja kiusasi häntä, vaikka siihen ei ollut mitään aihetta. En tiedä, miksi hän teki niin, mutta ne ivalliset sanat jäivät varmasti luokkakaverini mieleen ja eivät ainakaan parantaneet hänen koulusuoritustaan. .  
On tietysti muistettava, että opettajakin on vain ihminen, mutta silti hänen tulisi kuitenkin tiedostaa oma roolinsa yhtenä aikuisena oppilaan elämässä ja siksi osata käyttäytyä ammatilleen sopivalla tavalla. Tarvittaessa on myös osattava pahoitella omaa käytöstään ja pyytää anteeksi. Niin ei opettajamme tietääkseni tehnyt ikinä. 
Toivottavasti olen itse osannyt kannustaa ja tukea opettamiani oppilaita heidän tarvitsemallaan tavalla ja palautteesta päätellen olen onneksi myös kyennyt siihen. Vastaani on tullut myös opettajia, jotka ottavat jonkun oppilaan silmätikukseen ja käyttäyvät häntä kohtaan hyvin törkeästi. He eivät kykene ymmärtämään oman käytöksensä seurauksia oppilaan myöhemmässä elämässä ja ainakaan heidän antamansa esimerkki ei anna hyvää kuvaa ylipäätään opettajastan ammatista. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses