Siirry pääsisältöön

Ulkonäkö, turhamaistako?




Myönnetään, oon siinä mielessä turhamainen ihminen, että kaikkein eniten raskausaikana harmitti painonnousu. Sitä tuli noin 15 kiloo ja tällä hetkellä on jälellä semmonen viitisen kiloo, joiden tiputtaminen käy työstä. Ja juu, synnytyksestä on vasta 9 viikkoo, mutta silti. Jos imettäsin, välttämättä tätä ongelmaa ei olis, mutta en imetä. En tykkää kattoo itteeni tällä hetkellä peilistä, mutta varsinkaan valokuvista, joissa näkyy mun   maha. Se ei oo mun mielestä kovin kaunis näky, kun se edelleen rellottaa tossa eessä.  Eripitusia vaunulenkkejä tulee vedettyä lähes joka päivä, mutta nähtävästi niitä pitäs pidentää ja tietysti vois tehä jotain muutaki oman kuntonsa eteen. Kiloja kuitenki pitäs saada pois jo seuraavaa raskauttakin ajatellen.

Toisaalta näin kesäaikana en voi olla syömättä esimerkiks jäätelöö useemman kerran viikossa, koska se nyt vaan kuuluu kesään. Muita herkkuja kyllä pyrin vähentämään ja siks mulla onkin yks varsinainen herkkupäivä viikossa. Ja muutenkin voisin kiinnittää huomiota syömiseen.

Toinen juttu, mikä liittyy ulkonäköön, on jo raskausaikana naamaan tulleet erilaiset näppylät ja finnit. Mulla ei oo ollu ees murrosiässä finnejä paljookaan ja nyt on sit sitäkin enemmän. Varsinkin leuka ja selkä kukkii oikeen kunnolla. Enkä mä mielestäni oo ees syöny esimerkiksi suklaata niin paljoo, että siitä pitäs tulla. Kai se on hormonaalista. Valitettavasti.

Eräs raskausajan ihanuuksista on myös raskausarvet, joita tuli mulle vattaan vasta vikoilla viikoilla paljon ja ne myös näkyy. Lisäks niitä on reilusti myös tisseissä. Eikä ne oo kyllä lähteny mihinkään tai mun mielestä ees vaalentuneet. Alavatta on niitten peitossa. Kyllä ne toivottavasti ajan kanssa ainaki vaalenee. Toisaalta oon niistä myös ylpee, koska onhan ne merkki siitä, että mä oon pystyny tuottamaan elämää.

Muuten ulkonäöllä ei oo mulle niin merkitystä siinä mielessä, että mun vaatteet ei oo viimesintä huutoo enkä mä ees jaksa meikata todellakaan joka päivä. Jos on kotipäivä, en välttämättä ees harjaa hiuksia, vaan laitan ne vaan ponnarille. Oon siis laiska, mitä tulee mun nassun laittoon. Joskus äitini huomautti mun meikkaamattomuudesta ja se onkin tyytyväinen, jos oon ees vähän laittanu itteeni.

No joo, tästä tuli tämmönen valituspostaus.

Kommentit

  1. Kävelylenkit on varmasti hyvä tapa kohottaa peruskuntoa raskauden ja synnytyksen jälkeen. 'Vatsaröllykkä' taas tarvinnee täsmähoitoa, eli vatsalihastreeniä :)

    Muutenkin varmaan joku lihaskuntotreeni/kuntosali vois olla hyvä lisä kävely-/hölkkälenkkien oheen, kun tuo kasvavan vauvan nostelu yleensä tuppaa jumittamaan niska-/selkäaluetta.

    Tv. Kyllä multa vinkkejä löytyy vaikkei omia lapsia olekaan ;)

    VastaaPoista
  2. Anni: Alotettiin just eilen E:n kanssa vatsalihastreenit, joten jospa niitten avulla toi röllykkä katois ajan kanssa. Kuntosalille menijäks musta ei oikeen oo, jotenkin en vaan tykkää sellasesta ollenkaan.

    Tarkotus olis myös mennä taas hierontaan suht säännöllisesti ja saada jumit pois niska-/hartia-/selkäalueelta. Kyllähän toi poitsun kantaminen alkaa jo tuntua käsissä. Sikspä ollaan nyt hankkimassa kantoreppua, todennäkösesti Manducaa, jos poika vaan viihtyy siinä. Mut siitä lisää tuonnempana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses