Siirry pääsisältöön

Parisuhteellista



Juuri uusimman (5/12) Vauva-lehden kannessa oli jälleen kerran juttua vauvan syntymän jälkeisestä parisuhteesta tai sen olemattomuudesta. Siinä naisen ja miehen ajatusmaailmat eivät olleet samalla aaltopituudella ja se oli aiheuttanut ongelmia suhteessa. Meillä näin ei onneksi ole käynyt. Tottakai elämä ja parisuhde on muuttunut vauvan tulon myötä, mutta ei se saa kuitenkaan näivettää sitä. 

Mun mielestä on tosi tärkeetä, että meillä on edelleen myös sitä omaa parisuhdeaikaa. Tällä hetkellä se on kortilla ja eteentulevat hetket on hyödynnettävä tehokkaasti, mutta sitä on kuitenkin. Se voi olla frisbeegolfin peluuta kahestaan, kun mummi vahtii vauvaa, nukkumaan mennessä pääsy toisen kainaloon tai sitten erilaiset arjen pienet sanat tai teot, jotka ilahduttavat toista.

Onneks mulla on mies, joka näyttää edelleen sanoillaan ja teoillaan omat tunteensa. Mulle ei kanneta kukkia, mutta mies saattaa hakee kaupasta mun lempijäätelöö tai karkkipussin ihan vaan piristääkseen mua, ja sama toimii myös toisin päin. Usein myös pohdimme samoja asioita, joista sitten myös keskustelemme. Tällä hetkellä keskustelut tuppaa keskittymään vauvaan liittyviin asioihin, mutta kyllä me pohdimme myös parisuhteeseemme liittyviä asioita. 

On vaan niin mukavaa kölliä kainalossa ja kattoo vaikka leffaa tai sit vaan löhötä yhessä. Nykyään hyvin usein vauva on jomman kumman sylissä tai sit meiän välissä, mutta ei se haittaa. Pääasia, että me ollaan edelleen mies ja nainen, ei vain äiti ja isi. Me myös kutsutaan edelleen toisiamme nimillä, mutta tietty poitsuun liittyvissä asioissa ollaan äiti ja isi. 

Parisuhteen hoidon kannalta on hyvä päästä välillä pois kotoa ja kun menemme mun porukoiden luo, ovat he luvanneet kattoo poitsua, jos me halutaan mennä kahestaan mökille. Ihanaa, kun on tämmönen mahollisuus, ees joskus. Myös miehen vanhemmat, jotka asuvat lähempänä, ottavat poitsun mielellään hoitoon. Mummi on jo kerran hoitanutkin Murusta, kun me käytiin pelaamassa kesän eka frisbeegolfkierros ja hakemassa kaupasta jätskit. Sekin on omalla tavallaan arjen luksusta.

Aateltiin jättää kesällä poitsu mummille ja papalle hoitoon ja lähtee joko kahestaan tai ystäväpariskunnan kanssa pariks yöks viettämään vauvavapaata aikaa luultavasti Tallinnaan tai jonnekin muualle ei niin kovin kauas. Tietäähän sen, että ikävä tulee varmaan heti, mutta pieni ero tekee vaan hyvää. Samalla mummi ja pappa saa viettää aikaa pojan kanssa kerralla hieman pidempään ja poitsu saa heidän jakamattoman huomionsa. Tommosen pienen, parisuhteen kannalta tärkeän, reissun jälkeen jaksaa taas paremmin huonosti nukuttuja öitä, poitsun itkua, vaippojen vaihtoa ja muita jokapäiväiseen arkeen liittyviä asioita.

Näin meillä. Teillä ja muilla varmaan toimitaan/toimittaisiin hieman eri tavalla. Pääasia kuitenkin on, että parisuhde ei jää uuden tilanteen jalkoihin, vaan on tiivis, mutta erillinen osa elämää.

P.S Iloitsen kovasti siitä, että sain vihdoin eilen myös vihkisormuksen mahtumaan sormeeni. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen