Siirry pääsisältöön

Aitoutta etsimässä


kuva täältä


Mitä tarkoittaa, kun ihminen sanoo olevansa aito? Onko ihminen samalla tavalla aito joka paikassa ja tilanteessa vai onko aitous tilannekohtaista? Milloin ihminen on aidoimmillaan?

Täältä löytyy eräs näkemys aitoudesta. Sen mukaan aito ihminen luottaa itseensä, ei välitä, mitä muut ajattelevat itsestä, ei valehtele, uskaltaa pukeutua oman tyylin mukaan, harrastaa omia juttuja, tekee mitä haluaa ja sanoo mitä haluaa. Totta.

Näitä pohdiskelen. Onko kukaan ihminen aito? Moni ainakin sanoo olevansa. Luulen kuitenkin, että on tilanteita, missä ei syystä tai toisesta voi olla aito, vaan pitää olla jotain muuta kuin oma itsensä. Mun mielestä aivan pieni lapsi voi olla aito, mutta kukaan muu ei siihen enää kykene. Aitoutta on olemassa niin monenlaista, että sitä on varsin hankala kategorioida vaan johonkin tiettyyn asiaan kuuluvaksi.

Mulla on erilaisia rooleja, jotka jokainen vaativat omanlaistaan aitoutta. Työpaikalla yritän olla niin aito kuin suinkin vain voin, vaikka yksityiselämäni yritän pitkälti pitää omanani. Aitouteni tulee kuitenkin esiin varsin vahvoina mielipiteinä eri asioiden puolesta tai  niitä vastaan, vaikka kuitenkaan en viitsi sanoa kaikkea, mitä haluaisin sanoa.  Olen myös huomannut käyttäytyväni valitettavasti eri tavalla eri opettajien kanssa. Toisten läsnäollessa voin olla enemmänkin oma itseni, käyttää huumoria ja naurua apunani ja saaden sille myös vastakaikua. Toisaalta on myös niitä ihmisiä, joiden kanssa teen vain töitä ja siinä se onkin. Kaikkia ihmisiä ei tartte miellyttää, mutta toimeen olis kuitenkin tultava, välillä sitä hammastakin purren. En välttämättä jaa samoja näkemyksiä opettajien kanssa, mutta joidenkin opettajien kohdalla yritän vani myötäillä aiheuttamatta esimerkiksi hankalia konfliktitilanteita sopivien opetusmenetelmien suhteen. En siis osaa aina olla aito. Enkä mä oikeestaan tiiä, tarviiko ees olla. Ei ne muutkaan kuitenkaan oo. Enemmän tai vähemmän nekin on epäaitoja.

Sukulaisten keskuudessa aitous on toisenlaista, koska ne ihmiset tuntevat minut paremmin, koska ovat olleet mukana elämässäni jo syntymästäni asti. He huomaavat hyvin pian, jos en jostain syystä ole oma itteni. Toisaalta heidän kanssaan uskaltaa näyttää tunteensa selvemmin ja vahvemmin kuin esimerkiksi työkavereiden keskuudessa. Osa jopa ymmärtää välillä mun varsin kierookin huumorintajuani. Kuitenkaan en ole täysin aito edes heidän kanssaan.

Ystävieni kanssa voin kyllä näyttää erilaiset tunteeni ja tuoda julki omat, joskus varsin kärkkäätkin mielipiteeni. Kuitenkaan en oo täysin aito ees heidän kanssaan. En välttämättä uskalla olla, koska pelkään, mitä muut ajattelee, jos teenkin jonkun jutun eri tavalla kuin tavallisesti. Ystävätkin voidaan vielä jakaa useaan eri luokkaan ja oikeestaan aitouteni riippuu siitä, miten läheinen oon heidän kanssaan. Mulla on muutama "luottoystävä", joiden kanssa pystyn puhumaan lähes kaikista mieltä askarruttavista asioista ja tapahtumista. En kuitenkaan heillekään kerro kaikkea, joten en ole täysin aito.

Oman perheeni kesken olen kaikkein aidoimmillani ja paljaimmillani. Mieheni näkee mun erilaiset tunteet ja mielialat ja joutuu välillä hillitsemäänkin mua, etten sanois jollekin ihmiselle ihan kaikkee, mitä tekis mieli sanoo. Meillä on mieheni kanssa hyvin samanlainen huumorintaju, kaksimielisyyksiä unohtamatta. Meillä on myös oma puhuttelutyylimme, jota ei muut ehkä ymmärrä ollenkaan.Kuitenkin, vaikka kuinka rakastan miestäni ja keskustella hänen kanssaan kaikenlaisista asioista, on edelleen asioita, joita edes hän ei tiedä. Luultavasti sama on myös toisin päin ja hyvä niin.

Pieni poikani on vielä aito oma itsensä, ihminen aidoimmillaan. Hän ilmaisee äänekkäästi omat mielipiteensä ja kakkii, pissii, syö ja puklaa sillon kun on sen aika. Poika ei ymmärrä, että vanhemmat ei oo niin mielissään, että lapsi puklaa äitin tai isin just kaapista otetulle paidalle. Hän ei vielä osaa määritellä itseään, vaan on paljas, aito pieni ihmisenalku. Tabula rasa, tyhjä taulu.

Mun mielestä myös lapsen seurassa tulee näyttää omat tunteensa, jotta hän voi kasvaessaan oppia itsekin olemaan rehellisesti oma itsensä, ei kenenkään kopio.
kuva täältä

Voin siis sanoo olevani eri tilanteissa eri tavalla aito tai niin aito, kun vaan voin siinä tilanteessa olla. Vaikeita asioita nämäkin. Toisaalta niin olennaisesti jokaisen elämään kuuluvia, ettei niitä voi niin vain sivuuttaakaan. Tai ainakaan mä en voi.

Niin ja myönnän rehellisesti puhuneeni toisten selän takana jotain muuta kuin mitä olen kyseiselle ihmiselle sanonut kasvotusten. Olenko siis aito?

Kommentit

  1. Onpas sinulla mielenkiintoisia ja viisaita ajatuksia :) Löysin blogiisi jotain kautta, ja lueskelin juttujasi taaksepäin... Teillä on muuten positiivisella tavalla tosi persoonallisen näköinen vauva :) !

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Poikakin kiittää kehuista :) Viimeks tänään muskarin vetäjä sano, et pojalla on ihan omannäkönen nenä, ei niinku vauvoilla yleensä. Muutenkin poika on ollu oikeestaan jo alusta asti oman ittensä näkönen, tai niin monet on todenneet. Itehän sitä ei huomaakaan, vaan keskittyy vauvan hoitamiseen ja kaikkeen muuhun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses