Aitoutta etsimässä

kuva täältä

Mitä tarkoittaa, kun ihminen sanoo olevansa aito? Onko ihminen samalla tavalla aito joka paikassa ja tilanteessa vai onko aitous tilannekohtaista? Milloin ihminen on aidoimmillaan?

Täältä löytyy eräs näkemys aitoudesta. Sen mukaan aito ihminen luottaa itseensä, ei välitä, mitä muut ajattelevat itsestä, ei valehtele, uskaltaa pukeutua oman tyylin mukaan, harrastaa omia juttuja, tekee mitä haluaa ja sanoo mitä haluaa. Totta.

Näitä pohdiskelen. Onko kukaan ihminen aito? Moni ainakin sanoo olevansa. Luulen kuitenkin, että on tilanteita, missä ei syystä tai toisesta voi olla aito, vaan pitää olla jotain muuta kuin oma itsensä. Mun mielestä aivan pieni lapsi voi olla aito, mutta kukaan muu ei siihen enää kykene. Aitoutta on olemassa niin monenlaista, että sitä on varsin hankala kategorioida vaan johonkin tiettyyn asiaan kuuluvaksi.

Mulla on erilaisia rooleja, jotka jokainen vaativat omanlaistaan aitoutta. Työpaikalla yritän olla niin aito kuin suinkin vain voin, vaikka yksityiselämäni yritän pitkälti pitää omanani. Aitouteni tulee kuitenkin esiin varsin vahvoina mielipiteinä eri asioiden puolesta tai  niitä vastaan, vaikka kuitenkaan en viitsi sanoa kaikkea, mitä haluaisin sanoa.  Olen myös huomannut käyttäytyväni valitettavasti eri tavalla eri opettajien kanssa. Toisten läsnäollessa voin olla enemmänkin oma itseni, käyttää huumoria ja naurua apunani ja saaden sille myös vastakaikua. Toisaalta on myös niitä ihmisiä, joiden kanssa teen vain töitä ja siinä se onkin. Kaikkia ihmisiä ei tartte miellyttää, mutta toimeen olis kuitenkin tultava, välillä sitä hammastakin purren. En välttämättä jaa samoja näkemyksiä opettajien kanssa, mutta joidenkin opettajien kohdalla yritän vani myötäillä aiheuttamatta esimerkiksi hankalia konfliktitilanteita sopivien opetusmenetelmien suhteen. En siis osaa aina olla aito. Enkä mä oikeestaan tiiä, tarviiko ees olla. Ei ne muutkaan kuitenkaan oo. Enemmän tai vähemmän nekin on epäaitoja.

Sukulaisten keskuudessa aitous on toisenlaista, koska ne ihmiset tuntevat minut paremmin, koska ovat olleet mukana elämässäni jo syntymästäni asti. He huomaavat hyvin pian, jos en jostain syystä ole oma itteni. Toisaalta heidän kanssaan uskaltaa näyttää tunteensa selvemmin ja vahvemmin kuin esimerkiksi työkavereiden keskuudessa. Osa jopa ymmärtää välillä mun varsin kierookin huumorintajuani. Kuitenkaan en ole täysin aito edes heidän kanssaan.

Ystävieni kanssa voin kyllä näyttää erilaiset tunteeni ja tuoda julki omat, joskus varsin kärkkäätkin mielipiteeni. Kuitenkaan en oo täysin aito ees heidän kanssaan. En välttämättä uskalla olla, koska pelkään, mitä muut ajattelee, jos teenkin jonkun jutun eri tavalla kuin tavallisesti. Ystävätkin voidaan vielä jakaa useaan eri luokkaan ja oikeestaan aitouteni riippuu siitä, miten läheinen oon heidän kanssaan. Mulla on muutama "luottoystävä", joiden kanssa pystyn puhumaan lähes kaikista mieltä askarruttavista asioista ja tapahtumista. En kuitenkaan heillekään kerro kaikkea, joten en ole täysin aito.

Oman perheeni kesken olen kaikkein aidoimmillani ja paljaimmillani. Mieheni näkee mun erilaiset tunteet ja mielialat ja joutuu välillä hillitsemäänkin mua, etten sanois jollekin ihmiselle ihan kaikkee, mitä tekis mieli sanoo. Meillä on mieheni kanssa hyvin samanlainen huumorintaju, kaksimielisyyksiä unohtamatta. Meillä on myös oma puhuttelutyylimme, jota ei muut ehkä ymmärrä ollenkaan.Kuitenkin, vaikka kuinka rakastan miestäni ja keskustella hänen kanssaan kaikenlaisista asioista, on edelleen asioita, joita edes hän ei tiedä. Luultavasti sama on myös toisin päin ja hyvä niin.

Pieni poikani on vielä aito oma itsensä, ihminen aidoimmillaan. Hän ilmaisee äänekkäästi omat mielipiteensä ja kakkii, pissii, syö ja puklaa sillon kun on sen aika. Poika ei ymmärrä, että vanhemmat ei oo niin mielissään, että lapsi puklaa äitin tai isin just kaapista otetulle paidalle. Hän ei vielä osaa määritellä itseään, vaan on paljas, aito pieni ihmisenalku. Tabula rasa, tyhjä taulu.

Mun mielestä myös lapsen seurassa tulee näyttää omat tunteensa, jotta hän voi kasvaessaan oppia itsekin olemaan rehellisesti oma itsensä, ei kenenkään kopio.

kuva täältä

Voin siis sanoo olevani eri tilanteissa eri tavalla aito tai niin aito, kun vaan voin siinä tilanteessa olla. Vaikeita asioita nämäkin. Toisaalta niin olennaisesti jokaisen elämään kuuluvia, ettei niitä voi niin vain sivuuttaakaan. Tai ainakaan mä en voi.

Niin ja myönnän rehellisesti puhuneeni toisten selän takana jotain muuta kuin mitä olen kyseiselle ihmiselle sanonut kasvotusten. Olenko siis aito?