Siirry pääsisältöön

Muuta kuin kotielämää





Aina ja joka päivä ei jaksa olla vauvan kanssa "vaan" kotona. Välillä täällä on kuitenkin ihan mukava olla ja jos  tai kun poika nukkuu päikkäreitä, tehä vaikka kotihommia. No, kuitenkin, ainakin ne, jotka mut tuntee, tietää, että mä tuun lähes hulluks ollessani "vaan" kotona. Sen vuoks mä tavallaan "pelkäsin" kotiin jäämistä vauvan kanssa ja päätin keksiväni meille monenlaista tekemistä myös kodin ulkopuolella. Me ollaan kyllä liikuttukin paljon ja monesti esimerkiks kävelty keskustaan ja takasin, kun ollaan samalla käyty hoitaan asioita  siellä. Kirppiksiä ollaan käyty kiertelemäs joka viikko ja välillä nähty ystäviäkin kaakaon tms. merkeissä. Jotain vaihtelua siis.

Pojan syntymän jälkeen päätin, et jotain pitää alkaa keksiä näitten kotipäivien rinnalle. Meillä toimii tässä lähellä MLL:n perhekerho, mutta se alkaa jo puol kymppi aamulla. Aika on meille huono, koska poika saattaa nousta vasta ysiltä ja itekin on mukava nukkua vähän pidempään. MLL:n kerho on siis vielä kokematta, vaikka monta kertaa meitä on pyydettykin mukaan. Nyt kerhosta on järjestetty myös iltaryhmä ja siellä varmaan aletaan käymään joka viikko tutustumassa tän alueen perheisiin. Se on kuitenkin iltasin ja sillon on yleensä mies jo kotona, joten me ei olla sillon enää keskenämme vauvan kanssa. Yleensä päivät onkin mulle niitä vaikeimpia.



Kattelin netistä erilaisia vaihtoehtoja, mitkä vois olla just meille sopivia. Käytiin jo kerran Napapiirin perhekerhossa ja mennään varmaan uudestaankin. Luultavasti aletaan kuitenkin käymään enemmän siellä järjestetyssä vauvakerhossa tapaamassa muita vauvoja. Ja myös poika saa leikkikavereita. :) Aattelin kuitenkin, et jotain vois vielä keksiä jollekin päivälle. Mun äiti ehotti jo aiemmin, kun leikki ja lauleskeli pojan kanssa, että kannattas mennä vaikka muskariin, jossa poitsu kuulis laulua ja pääsis samalla leikkimään ja näkemään muita lapsia. Siispä, kun posti kanto kotiin sopivan esitteen, päätin ilmoittaa pojan muskariin. Muskaripaikat on kovin kysyttyjä, mutta mun nopeiden sormien ansiosta saatiin paikka. Muskari alko eilen ja poika oli aivan haltioissaan etenkin vieruskaveritytöstä, jolle tuli naureskeltua ja hihkuttua. Jäi siis vähemmälle laulujen ja leikkien seuraaminen, kun tyttö lumos Murusen. :) Ehkä sit ens kerralla jaksaa keskittyä lauluihin ja leikkeihin.





Jonkun mielestä tossa on ehkä jo liikaa tekemistä, mut meille just sopivasti. Pääseepähän pois kodin ympyröistä keskustelemaan vaikka niistä kakkavaipoista ja muista lapsiin liittyvistä jutuista. Ihan sama, kunhan saan myös aikuisseuraa. Äitikin jaksaa taas olla hyvä äiti ja leikkiä, hassutella ja lauleskella pojan kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses