Siirry pääsisältöön

Paluuta arkeen

Viikonloppu on mennyt lähes siivillä, mutta onneks oon saanu tehtyä valmiiks ees osan niistä hommista, jotka olin suunnitellu tekeväni ennen loman loppua. Essee on edelleen kesken, mutta perehdyin enemmän puheopetuksen saloihin ja tein itselleni listaa omista puheoppilaistani. Minulla siis kuuluu työnkuvaani myös puheopetusten pitäminen. Ihan hyvin ne on menny, vaikka mitään aiempaa kokemusta siitä hommasta mulla ei kyllä oo. Jokaisen kanssa ollaan menty eteenpäin ja ärrät ja ässät onnistuvat jo paremmin. Jatketaan harjoittelua jälleen huomisesta alkaen.

Huomenna siis koittaa paluu arkeen. Minusta on jo ihan mukava päästä takas töihin loman jälkeen ja nähdä omat työkaverit ja tottakai myös oppilaat. Paljon on varmasti kuulumisia vaihdettavana, kun jokainen haluaa kertoa, mitä kaikkea loman aikana tuli tehtyä ja mitä kullekin on tapahtunut näiden 2 ja puolen viikon aikana. Mun eka lomaviikko meni kotikonnuilla, pitkästä aikaa oli hieman pidempi visiitti ja ehti nähdä paljon sukulaisia. Joulua vietettiin mökillä perheen kesken. Pakkanen paukkui yli -20, joten hautausmaavisiitti (joulupäivänä kierrettiin kolme eri hautausmaata :) ) ja joulukirkkokin jätettiin välistä tällä kertaa. Sen sijaan vietettiin yhdessä aikaa lautapelejä pelaillen ja tietenkin kuulumisia vaihdellen. Osa porukasta kävi saunassakin, mutta minä jätin sen väliin. Meillä oli hyvin perinteinen joulu kaikkine ruokineen ja vielä aikuisenakin jokaiselle oli ainakin yksi paketti. Mieluisia lahjoja tulikin.

Kotiinpaluun jälkeen palasin takas opiskelujuttujen pariin, mutta tottakai olen tehnyt rinnalla kaikkea muutakin. Oon ehtiny shoppailla,lukea kirjoja ja lehtiä, tavata ystäviä, neulonut sukkia tai lapasia, käydä luistelemassa ja muutenkin ulkoilla. Mukavaa arkeen paluu on myös siksi, että pääsen ensi viikosta lähtien pelaamaan sählyä sekä tiistaina että torstaina. Jospa se kuntokin siitä kohenis.  Ensi viikolla on myös meidän ensimmäinen kihlapäivä, saa nähä, mitä sillon keksitään. :)

Iloisin mielin kohta uutta työviikkoa! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses