Siirry pääsisältöön

Kavereita ja esseetä

  Tämä päivä, kuten myös lauantai, menee vielä tiiviisti opintoihini liittyvän esseen parissa. Pohdimme aiemmin illalla asiaa mieheni kanssa ja kävimme läpi tärkeimmät asiat, jotka pitäisi löytyä tekstistäni. Minulla on nimittäin paha tapa, että jumitun aivan täysin, koska ajatukseni ovat aivan sekaisin, koska haluaisin kirjoittaa siitä, tästä ja vähän vielä tuostakin. Selkeä kokonaisuuksien löytyäminen ei siis ole helppoa. Sama ongelma on ollut myös graduni kanssa. Olen enemmän tai vähemmän puurtanut sen parissa jo useamman vuoden. Nyt tein päätöksen, että se myös valmistuu tänä vuonna. Pitäisi kuitenkin löytää se punainen lanka, jonka ympärille alan työtäni rakentamaan. Tällä hetkellä minulla on paljon materiaalia sekä koneella että aiheeseen liittyvänä kirjallisuutena ja tiedän, että sitä on aivan liikaa. Minulla on ollut aivan liian suuret kuvitelmat työni suhteen. Tein kuitenkin itselleni selväksi, että pienikin on kaunista ja on turha yrittää ottaa kuuta taivaalta, vaan pysyä konkreettisissa asioissa ja vieläpä mahdollisimman yksinkertaisesti.

Esseeni aiheena on lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi. Siinä vasta aihetta kerrakseen! Vietin monta tuskaista tuntia sen parissa, enkä saanut aikaiseksi kuin juuri noita mainitsemiani pätkiä sieltä ja täältä. Nyt kun saimme tehtyä jonkinlaisen rungon, on minun helpompi jatkaa varsinaisen tekstin kirjoittamista. Mulla pitää olla aina joku tsemppari, joka luo uskoa ja miettii kanssani tehtävään liittyviä asioita. Se avaa silmiäkin eri tavalla ja antaa paljon uusia näkökulmia. Teen samoin myös graduni kanssa, kunhan saan tuon esseen pois alta. Minulla siis tulisi olla mielellään huomisen jälkeen tekstiä n. 15 sivua ja saan siitä 5 opintopistettä.  Tekemistä riittää, mutta kyllä siitä vielä valmista tulee.

Aiemmin päivällä näin pitkästä aikaa yhtä ystävistäni. Kävimme hänen kanssaan kaakaolla ja keskustelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Häät olivat yksi puheenaiheista, koska ystäväni on menossa piakkoin naimisiin.Kerroin omia, melko tuoreita kokemuksiani ja ehkä hän sai niistä jotain mietittävää. Palataan asiaan, kun seuraavan kerran taas näemme. :)

  Myös ystäväni työskentelee  opetusalalla ja keskustelimmekin pitkään koulumaailmaan liittyvistä asioista, kuten inkluusiosta. Hän on sitä vastaan, kuten minäkin. Tämän päivän koulumaailma asettaa jo muutenkin omat haasteensa, eivätkä ne ole ihan pieniä. Opettajan tulee olla kasvattaja, psykologi, poliisi, sosiaalityöntekijä muutamia mainitakseni. Jotenkin pitäisi riittää aikaa vielä itse opettamiselle, vaikka joka tunnin alusta saattaakin mennä jokunen tovi edellisen välitunnin sotkujen selvittämiseen. Jo nykyään kouluissamme on paljon maahanmuuttajia, jotka vaativat myös lisätyötä, samoin lähes joka luokalla on tälläkin hetkellä ainakin muutama joko diagnosoitu tai diagnosoimaton erityisoppilas, joiden kanssa menee myös aikaa. Luokassa saattaa olla oppilaita 25 tai enemmän. Entä sitten, jos sinne tulee lisää erityisoppilaita? Riittävätkö resurssit? Pärjäävätkö esimerkiksi monivammaiset tavallisessa koulussa, jos he ovat tottuneet käymään omaa erityiskouluaan? Miten henkilökunta jaetaan? Paljon on kysymyksiä, mutta vähän vastauksia. Niitä jään miettimään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses